keskiviikko, 19. heinäkuu 2017

Pelko

IMG-20141115-WA0002.jpgPelko on melko mitäänsanomaton sanana,mutta tunteena se mullistaa kokijaansa maailman.

Muistan lapsena,olin koulukiusattu ja isäni elämäntapojen vuoksi myös n.s. paremmat ja ulkokullatut kylän emännätkin kielsivät tyttäriään seutustelemasta kanssani.Vaikka eihän se minun vikani ollut jos ei isäni heitä miellyttänyt. Muistan jopa jossain ompeluseuroissakin,kun ei siellä syrjäkylällä paljon tapaamispaikkoja ollut,niin jopa sielläkin virrenveisuun lomassa nokkaansa tuhisuttivat ja katselivat nokkansa vartta pitkin minua,pahuuden ilmentymää.

Vaikka pelkäsin heitä,myös uhmasin heitä,ajattelin että minulla on oikeus elää lapsen elämää,sisin huusi apua kun juoksin metsän halki kouluun,en olisi halunnut mennä,koska pari isompaa tyttöä kiusasivat minua,kielsivät välitunneilla ketään olemaan kanssani ,ajoivat koulun taakse ja piiskasivat metsässä.Kyllä sitä silloinkin osattiin olla julmia,eikähän kenenkään tarvinnut minua puolustaa ,koska olivat kieltäneet kaikenlaisen kanssakäymisen kanssani,sillä uhalla että joutuu itsekin kiusatuksi,ei siihen aikaan opettajat oikein ottaneet kantaa tuollaisiin asioihin.

Se kasvatti sisua ja kovetti luonnetta ulkoa päin,sisin oli arka ja pehmeä,enkä voinut ymmärtää miksi lasten täytyy kärsiä isänsä pahoista teoista,toki se Vanhan testamentin aikoina kuului asiaan ,kolmanteen ja neljänteenkin polveen tulla piestyksi,koska pappa oli aikoinaan väärin tehnyt. Mutta käsittääkseni uusi Testamentti kumooa moisen kurituksen. Pelkoa lapsena,olemise ja elämisenn pelkoa.Sitten tulevat muut pelot ajallaan monimuotoisina Hylätyksi tulemisen pelko on ollut ainoa joka on kantanut samanlaisena läpi elämän. Sellainen liian kiltin ja periksi antavan ihmisen taakka,saadakseen hyväksyntää,on myös raskas kantaa ja lopulta näivettää muiden asioiden kera sisintä.

Monet ja taas monet joutuvat kärsimään kiusatuksi tlemisesta,myös työpaikoilla.Muistan erään ulossavustusn tapauksen eräässä työpaikassa ,joka kohdistui sillä kertaa minuun,tiesin olevani oikeassa,siksi en pelännyt ,mutta muuten ilmapiirin kestäminen oli raskasta.On paljon tällaista nakertamista,jolla yritetään raivata omaa valtaväylää päästäkseen omasta mielestä ansaitsemaansa asemaan,näkisi vaan kuinka joskus pahakin saisi palkkansa.

Pohdiskelimme taas kerran sitä,kuinka elämässä näyttää ne ahneimmat ja veemäisimmät tyypit porskuttelevan hillopurkilta toiselle ja sitten toinen hyvää tekevä ja kaikin puolin hyvää ympäristöönsä luova ihminen ,jos ei muuta niin sairastuu kaiken maailman vakaviin syöpiin.Syöpä joka invalidisoi,kasvattaen sellaisen pelkomöykyn sisäälle,että se toimii äänenvaimentimen tavoin,estäen sanomasta lopulta mitään.

Hiljaisuus on kuin pakopaikka,hiljasuuteen kääriytyen ja vaipuen,sammuttaen kaiken yhteyden lopulta ympäristöön.Periksi antaminen kaikelle vastoinkäymiselle,kaikelle joka on poistanut värit elämästä,vastoinkäymisten harmaanruskea huopa,yhä tiukemmin ja tiukemmin ympärille kietoutuen.

Näkisimmepä sen päivän jolloin kaikki henkeen ja ruumiseen osuva kiusaaminen olisi kukistettu,toivossahan on hyvä elää,ehkä voimme muuttaa maapallon kauniiksio ja hyväksi paikaksi lastemme elää.

 

 

 

torstai, 6. heinäkuu 2017

Kuka sammuttaa valot

mustavalko.jpg

Tuli mustavalkokuvauksesta mieleeni asia,vaikka ne ovatkin kauniita,harmaan eri sävyissä,niin sittenkin omakohtaisesti koettuna,voi kauneus olla kaukana.. sanotaanhan kyllä mustavalkokuvassa voivan käyttää mielikuvitusta enemmän.Voi ja ei voi.

Vuosien takaa muistan erään aamun,istahdin aamukahville keittiöni pöydän ääreen, talon 7. klrs.Näköalat olivat yleensäkin aika hulppeat ,mutta sinä aamuna oli jotain poissa,värit.Harmaus oli nielaissut aamun.

Sävyt olivat ehkä alkaneet jo jonkun aikaa haalistua,mutta sinä aamuna,vaikka aurinko paistoi,värejä en nähnyt,enkä kokenut. Edessäni oli kuin maalattu taulu,ilman tunnetta,lämpöä,eikä mielikuvitusta ollut sen verrankaan,että se olisi voinut loihtia siihen harmaaseen jotain taikaa.Tunsin sen verran,että tunsin olevani eksynyt,maailmaan eksynyt ilman karttaa,tai kompassia.

Miten menee sellaiseen mielentilaan,jossa tunne on harmaa ja näkymät tulevaisuuteen ovat usvaan kietoutuneina. Olinko itse sammuttamassa valojani,ympäristön vakaalla avustuksella:Silloin kun kokee heikkoutta,eikä saa tukea,jokainen paha sana himmentää valoa,jokainen paha katse,hymähdys,lisäävät arvottomuuden tuntua ja tönivät kohti täydellistä uupumista.Epäonnistumisen tunne,joka tunkeutuu kuin tuhka tuulessa,estäen raikkaan ilman saamisen.

Sen osaan kuitenkin sanoa,että tuosta aamusta, vaikka  hetkessä kaikki ei muuttunutkaan, niin siitä huolimatta alkoi lopulta itkujen ja väsymisten jälkeen kasvuprosessi joka jatkuu tänäkin päivänä.Vaikka nyt näköni huonontuu jo muuten silmänpohja rappeuman vuoksi,värejä on.

Luojani,auta minua että en olisi kenenkään valoja sammuttamassa,vaan jos mahdollista,voisin osoittaa tavalla tai toisella,että synkkäkin päivä on illalla mennyt päivä.Ja mahdollisuus on tässä hetkessä ja huomisessakin.

maanantai, 3. heinäkuu 2017

Lomalle lompsutellen

kultasade.jpg

Vaikka olisi maailman tilanteet mitkä tahansa,vielä saamme pitää pienoiset lomamme, kesäloma tässä tapauksessa.

Osa-aikatyöstä kertyneenä ja nimellisellä lomarahalla varustettuna.Mutta loma kuitenkin.Ai mitäkö teen,enpä mitään,lepäilen ja cillailen,kuten tyttäreni asian ilmaisi joskus.

Mitä sitä hyvää elämän tasapainoa sekoittamaan sen kummemmin,koska ei jaksa edes matkustella enää.Täytyy sanoa ihan hiljaa ja kehumatta että tämä aika on todella hyvää aikaa. Mittatilaustyötä,lopultakin.

Nyt monet nuoret jo kolkuttelevat asuntotoimistojen luukuilla ja virtuaalisilla reunoilla,kun opiskelupaikan vuoksi on muutto etelänmeteliin,elämä on edessä,heille aika vielä voi tuntua pitkältä ja pitkästyttävältä,kun odottelee vastauksia.

Minulle aika kuluu kohta melkein käsittämätöntä vauhtia,ei sekään paha ole,ei pitkästytä ehdi,eikä kolttosten tekoa suunnitella.

Viikolla kävin asiakkaani kanssa malmin hautausmaalla picnikcillä 1,5 t ,kahvit juotiin ja istuskeltiin nurmella,minä istuin nurmella ja hän pyörätuolissa,voiko sanoa että meillä oli jopa hauskaa siinä,puolisonsa haudalla.

Tänä kesänä Kultasade pensas kukkii todella runsaasti ja kauniisti,se oli asia joka kiinnitti huomioni Hietaniemen hautausmaalla jo silloin 4 v sitten kun Katariinamme haudattiin.Suuri ja runsas Kultasade suorastaan valui ryöppyävinä vanoina alaspäin,maata kohden.Joistain asioista jää sellainen muistivana,kuten tuosta.Tänään emme kiirehdi,eilenkin sain istua paikalleen jumittuneessa metron vaunussa liki 2 tuntia ja sekin aika hujahti vaan."Vauvakin" täyttää jo kaksi vuotta,eikä aivan suotta,uteliaisuus maailmaa kohtaan on hyvällä pohjalla,kaikkea täytyy tutkia.

Elämä on ihanaa,kun ei reuhdo vääriä ovia auki,tai jää jopa valittamaan väärän oven äärelle,kun se ei avaudu.Oikeat ovet avautuvat kevyesti ja valmistettu tie on helppoa kulkea.

sunnuntai, 28. toukokuu 2017

Muistaisit sen hyvän mitä minussa oli

 Nyt olemme saaneet taas kesän kiinni,ensin talvet ja tuiskut ja kun niihin väsyy toivoo kevään saapuvan ja kun kevät venyy,niin kesä tupsahtaa sitten suoraan syliin,kun lähtee tarpeeksi hyvin pukeutuneena ,varustautuneena takatalveen,näinhän se menee,kevät toisensa jälkeen.

Kuten jo joskus todenneena,ei maa mitään uutta päällään kannna ,lienee siltä alkupamauksesta lähtien alkanut toistaa itseään,näkeehän sen luonnossakin,joka kevät sama juttu,ellei joku myrkytä maisemaa.Hyvää tahtoen tuhoaa rikkakasvia,siinä sivussa lakaisee puustonkin olemattomiin,kuten muinoinen mummo nokkosia hävittäessään ja...mummo on tosi juttu.

Minulla eilen virisi mieleen,ensin paha mieli ja sitten sen aiheuttama  tapahtumaketju.Ja sen jälkeen monta muuta tapahtumaketjua työn varrelta ja ne kaikki koskivat kuoleman äärellä olevaa ihmistä.

Kun olin vielä ihan semmoinen vasta kuoriutunut hoitsu ,ylevine asenteineni,silloin menin töihin osastolle sairaalassa,missä myös moni tuli saamaan terminaalihoitoa.Minä olin aina siihen saakka ajatellut ihmisen kuolemaa lähestyessään muuttuvan jotenkin jaloksi ,sellaiseksi että kun kuolemaa korjaa,korjaa sitten "valmista viljaa".

Mutta eihän se ihan niinkään mene,viheliäinen inhimillisyys ,se vanha vihtahousu moottorinaan,puskee läpi tavalla tai toisella ja minä sain kokea silloin sitä juuri siinä toisella paikalla,sain avustaa perushoidollisissa toimissa potilasta,että hän hitaasti saa kasvonsa pestyä tai edes jotain.  

Eräs asiakas nimenomaan on jäänyt aina mieleeni.Sivistynyt henkilö,paljon maailmaa nähnyt,hänestä oikein huokui sellainen maailmankansalaisuus.Siinä hän sitten kuitenkin viime metreillään ei saanut erkoiskohtelua,ihan vaan tavallista talutusapua tai mitä kulloinkin.Kuolemastakin hän minulle puhui,ei pelännyt,harmitteli vaan,kun niin monta asiaa jäi kesken,sehän on aivan luonnollista.Mutta yhtä asiaa en ymmärtänyt,kun hän muuten käyttäytyi hyvin kaikkia kohtaan,niin oma puoliso sai kaikki syyt niskoilleen,hiljainen ja nöyrään asntoon niska painautuneena,hän sai solvausta jos toistakin osakseen ja sai kuulla kuinka tyhmä ja tietämätönkin on,siitä toki myös puolison kanssa kahden vaihdoimme muutamia sanoja,kerroin :sairastunut puoliso puskee pahan mielensä ja pettymyksensä sairaudelle häviämisestä lähimpään henkilöön,tässä tapauksessa hän ei enää kyennyt kertomaan kuinka rakasti,vaan hän toi sen julki kuinka paniikissa hän oikeastaan olikaan,kun joutuu lähtemään ensin iankaikkisuuteen.Ja jos hän oli ajatellut vielä anteeksi pyytää pahoja puheitaan vaikka viime metreillä,hänelle siihen ei tullut mahdollisuutta,kooma vei sen mahdollisuuden,vei sen häneltä ja vei hänen puolisolta mahdollisuuden kuulla ne kaivatut sanat:rakastan sinua.

Vaikka minä en ole asiantuntija,koska en ole itse vielä kuollut,niin siitä huolimatta kun olen törmännyt siihen,nimenomaan siihen kuinka se oma pelko pukeutuu kaikkimäärääväksi tuomioksi ja vihaksi ja kuinka paljon se saa pahaa mieltä aikaan kaikille.Ja kuinka tärkeää olisi ehtiä sopia asioita ennen auringon laskua.

Oma tyttäreni sanoi minulle n. vikkoa ennen kuolemaansa:"Äiti,sinä olet rakas".Hän myös ehti kertoa sen että kaikki paha olo ja pettymykset sairauden etenemisestä purkautuvat hänen puolisoaan ja äitiä kohtaan.Hän pahoitteli sitä että sairaus oli häntä muuttanut,mutta hän toivoi minun sen kestävän,koska olen äiti ja äitien pitää kestää kaikki.Olenhan minä sitä ajatellut,josko olisin toisin tehnyt jotain,mutta koska mennyttä ei voi muuttaa,eikä sairastuneetkaan voi mitään sille että tunteet menevät järjen edelle,kun sairaus on kaivautunut joka ytimeen ja huumaavat lääkkeet saavat mielen tekemään kepposia.Voi kunpa mahdollisimman moni kokisi vielä sen hetken ennen ajan loppua,että ehtisi sanoa jäähyväiset,ettei jättäisi niin viime tippaan kuin asiaks joka koomaan meni ja puoliso sai odotella,josko unessa ilmestyisi vapahduksen sanat lausumaan.

Viimeinen visti jonka tyttäreni puhelimellaan lähetti minulle oli"Hyvää yötä rakas äiti,enkelit myötä"Se sisälsi kaiken mikä oli minulle tärkeää,vaikka jouduimme taipumaan sen tosiasian edessä,että häntä ei voinut parantaa,niin iankaikkisen elämän toivo ,joka hänessä ei sammunut loppu metreilläkään,soi myös lohtua meille läheisille,se mikä on kaiken a ja o.

Eilen eräs toinen henkilö kärsi syyllisyyttä ja voimattomuutta siitä tekikö hän kaiken isänsä hyväksi oikein kun isä saiarasti samoiten parantumatonta sairautta.Hän sai niin myöhemmin viestin rajan takaa:"Muista minut terveenä." Siinäkin tapauksessa heillä oli aina ollut hyvät ja läheiset välit ja siksi tytär tunsi syyllisyyttä,kun ei voinut auttaa enempää ja vieläkin enemmän,uskollaan ja toivollaan taittaa sairauden voimaa,ei,mutta isä välitti hänelle vapahduksen,Muista minut terveenä.

Muistetaan se hyvä mitä on ollut ja mitä on.

sunnuntai, 16. huhtikuu 2017

Kateus vie kalatkin vedestä

heviharput_ennen_kons300ppi.jpg

Kauan tai ainakin hartaasti odotettu Saara Aallon konsertti oli eilen Helsingissä,itse en ollut katsomassa,mutta Iltalehti ja Ilta-Sanomat viihde toimittajineen antoi kyllä aika tylytystä,koska Show oli Saaran näköinen,prinsessa kaikkinen hörselöineen,ja laulaa hyvin,hieman vastapainoa maailman nurjille ja painostaville uutisille,lisääntyneelle ahdistukselle sotien kynnyksellä.

Mutta ei niin saa suomessa tehdä,ei saa tehdä ihmisiä iloiseksi,ei voi tuntea kanssa ylpeyttä  onnistumisesta ,ei saa,ei saa.Eihän Saara aalto saanut aiemminkaan suomalaisia lämpenemään.Sitten jos hän kääntäisi selkänsä suomalaisille niin sitten viihdehaukat haukkuisivat ylpeäksi,ylpistyneeksi,vaikka se olisi vain itsensä suojelemista pahantahtoisilta ihmisiltä.

Pitääkö Saaran pukea harmaa säkkikangas kolttu ja laulaa humyttömästi,eleettömästi korkealta ja kovaa?Olisiko sitten sopivan nöyrä.Kattia kanssa,iloinen ,raikas ja kuoliva käytös,kuin naapurin prinsessa leikeistä tykkäävällä tytöllä konsanaan.

Annetaan ilon tarttua,jos emme voi olla iloisia toisen menestyksestä ja saada siinä silmän ruokaa näille ankeille lavoille,pidetään se ainakin omana tietona.

Saara on parasta pitkään aikaan,mitä suomessa on ollut,

säihky,Saara säihky ja häikäise :)