tiistai, 13. elokuu 2019

Monipuolinen norsu

Tänään pisti silmääni uutinen varsijousi kuolemista, niissä erittäin manipuloiva ukko oli saanut muutaman naisen mukaansa joukko itsemurhaan jonka jälkeen he voisivat olla syntymättä enää maan pälle ja jatkaa uudessa ajassa ja ulottuvuudessa toimiaan. No,mitäpä tuohon voisi sanoa muuta kuin että , herranjestas, miksei sitä omaa asuinsijaansa voisi kehittää, lähtemättä höntyämään ympäri ämpäri maapalloa ja vielä avaruuttakin. Miksei nähdä hyviä mahdollisuuksia kauniilla maapallollamme?

 

Vai, onko se niin pois pilattu se mahdollisuus aivoissa että  itsekin voi tehdä toimivaa muutosta, vaikka kaivon kaivaisi lapiolla,  ninn näkisi että kaivojhan siitä tulee kun tarpeeksi kauan kaivaa, mutta siinäkään ei pysy kannettu vesi,  vann vesisuoni täytyy löytyä kaivon pahjalta.

On niin tympeää kun suljetaan silmät ja sitten annetaan toisten ohjailla elämää tyyliin, "millainen norsu on mielestäsi, kun kokelet  sitä näkemättä, eikä sinulla ole ennakkoluuloa sen ulkonäön suhteen? " Yksi taisi vastata jotta naru, koska oli tarttunut hännästä kiinni, toinen sanoi että paloletku, koska kärsää kokeili jne.

Johtajat ovat tarpeen, mutta myös heidän koulutukseen täytyy saada lisää voimaa, muuten johtajasta tulee harhaanjohtajia ja diktaattoria, joka käyttää läpinäkymättömässä bunkkerissaan valtaa väärin ja haalii siihen heikkoja , manipuloitavia seuraajia ja syöksevät tuhoon toisia. Johtajan pää täytyisi  myös olla läpinäkyvä, näin sitten ajoissa huomattaisi koska hän aikoo alkaa käyttämään valtaa väärin, se pitäisi olla oikeastaan vaatimuksena , kun johtajaa haetaan,läpinäkyvä pääoppa ja täydellinen lupaus , ettei hän koskaan ala käyttämään johtajuuttaan oman tai sukulaisten , tai kavereitten hyväksi.

Uskonnolliset lahkot ja isommatkin maailman uskonnot menestyvät paljolti sillä että kansa on köyhä ja kouluttamaton ja sivistystä vailla, heitä on helppo komentaa, kun ei mistään mitään tiedä. Toivottavasti suomessa ei koskaan karsita niin paljon koulutuksesta että olisimme lopulta mölyävä ja vellova lauma , ilman viisautta.

sunnuntai, 11. elokuu 2019

Hampaattomat uutiset

 Tuossa juuri lopettelin ikävien uutisten selailun, oli Epsteeni henkensä riistänyt ,suuressa synnintunnossaan kai, sanotaanhan Isossa Kirjassakin että on parempi laittaa myllynkivi sellaisen kaulaan joka yhdenkin näistä pienimmistä turmelee, se vain ei ole yleisesti käytössä se rangaistus pedofiileille...myllynkivi kaulaan ja kirkonmäelle... oli setvittynä vanhemman konstaapelin osallisuutta dopinki ja huume vyyhdessä ja puhumattakaan fitnes naikkosen rahanpesusta.

Minkitkin oli nostettu tapetille kotkien kanssa lokkien hävittämisessä.

Vaikkakin, ei siihen tarvita matkustaa kauaskaan, kun näitä kieroutuneita heittiöitä on teiden varsilla vaanimassa lapsia. 

Miksi tämä kaikki on tehty,  siksikö että " Kun mikään ei riitä " ihmiselle.Kun kaikki herkkyys katoaa elämästä ja aineellistuu merkkeihin.

Ihmisen psyykeä on helppo manipuloida.

Minä olen hyvin suosittu tietyssä piirissä , minä olen vahvakin kuin mikä , ilman dopinkia, minä olen kaunis hymyinen, ilman hampaiden valkaisua ja tiedän suunnattomasti asioita , ilman itsekehua.  :)

Ai miksikö? Siksi vain että olen mummo ja 4 v pojanpoikani katsoo minua kuin aarrearkkua, koska osaan neuloa sukat ja lapaset ja tehdä pikkuriikkiselle oravallekin lapaset talven varalle. Osaan tehdä linnunmunista kakkua         ( kana on kuulemma lintu ) Lauletaan laulut ja sepitellään runot. 

Ja siksi että meidän huumoritaju on aikalailla samalla tasolla nauramme " Pieraise matkalla" tyyliin tokaisulle ja me osaamme nauraa itsellemme molemmat.

"Hetkinen sanoi Putkinen ja pieraisi puhelimeen"

Ei elämää saa ottaa liian vakavasti, pientä tervettä kevennystä on olatava reseptille kirjoitettuna, semmoista kuplivan hyrisevää. Tottahan se on kylläkin, että selkä meinaa katketa liian monesti ja liian isojen vastoinkäymisten kohdatessa.Itse olen saanut nyt viettää ihanan seesteistä kautta, kukaan ei ole sairastunut tai kuollutkaan lähipiirissä tällä kertaa.

Kun isot ikävät ja murheet kohtaavat, sieltäkin takaa löytyy ne nauravat muistot, kuin esimerkiksi olen tässä sisareni suhteen muistellut. Muistanut kuinka hän kaappasi kainaloonsa kun menin kyläilemään ja huudahti "Miun rakas pikkusiskoin". Ei me koskaan säästelty sillai naurussakaaan, kun nauramaan päästiin. Hekoteltiin vedet silmissä ja likipitäen pissit housussa, naurettiin jotta  lopulta oli rento olo.

Se oli terapeuttistakin.Ja olikin terapeuttista tottatosiaan.

Olen saanut olla onnellinen kun kohdalleni on elämässä poikennut enemmän hyviä ihmisiä kuin pahoja. Pahoilla on tapana saada turmeltumaan jo mahdolliset hyvätkin ominaiosuudet, eihän sitä turhaan sanota vanhassa sananlaskussa että " Huono seura turmelee hyvätkin tavat" ja niin  se on. Tyhmyys tiivistyy porukoissa. Vanhanalin on hyvä osata karsia negatiisen energian levittäjät vaikutuspiiristä.

Hampaattomista uutisista sen verran, että kun eilen sain yllättäen kuulla uutisen jossa hyvin monimuotoisesti kerrottiin vauvan syntymästä sukuun, siis ainakin 40 minsaa hampaatomasta ei vielä hymyilemään taipuvasta suusta, vauva uutiset on suloisia ja elämän on niin hyvä jatkua ja uusiutua. Voimme vain toivoa että osaisimme luoda heidän maailmaansa mallia hyvästä elämmästä, että emme pilaisi heitä luulemaan että onni piilee luisvuittoneissa ja muissa kuplissa.

Elämän kiertokulku on  aika yksinkertaista loppujen lopuksi.Syntyä, elää ja kuolla, millä höttösillä sen elämän sitten reunustaakaan , ninn se lienee niissä valinnoissa sitten.

 

perjantai, 9. elokuu 2019

Ihan sama sinulle, ei ole ihan sama minulle

Olen jotenkin oppinut mieltämään tkaisun " Ihan sama" negatiivisena ilmaisuna , välinpitämättömyyden ilmaisuna...

Yllätyin kun kun kohtasin takaisun lääkärin suusta kuultuna, kun olin asioimassa selkävaivani vuoksi siellä ja kysyin, josko voisin käyttää hänen palvelujaan jatkossa, ettei kuluisi niin kauan hukkaan varaamaani aikaa, kun tuntematon lääkäri siinä kahdessakymmenessä minuutissa yrittää kartoittaa  v siteen alkaneen selän tarinan.

Näin hän minulle ainakin sanoi , että on vaikea muodostaa kokonaiskuvaa vaivasta ja sen suunnitella sen parasta mahdollista hoitoa siinä kahdessakymmenessä minuutissa. Aika kuulemma ylittyy eikä niin saa käydä. Minä kyllä vähän närkästyin, sanoin hänelle siis oven raosta kun lähdin hänen ihansammaansa vastatenm  ettei se minulle suinkaan ole ihan sama.

Ihmettelen kauniita liirumlaarumeita sote mylläyksen aikana, minä en ainakaan onnistu saamaan samalle lääkärille aikaa, koska käyäntö helsingin terveysasemilla on täysin eriarvoista eri asiakkaille. Jos on rahaa, kukaan ei mene terveysasemalle esim. Kalasatamaan. Mutta, netin esittelysivuilla lukee, että asiakas voi valita itse terveysasemansa ja sieltä lääkäri /terveydenhoitaja työparin. Minä menin Kalasatamaan vaihtamaan, paitsi että sain osakseni katseen joka luodaan idiooteille, ja toinen tiskintakaishenkilö peesasi omalla katseellaan taka alalta välillä kääntyen möllöttämään minuun päin. Ei se kuulemma pidä paikkaansa se netissä mainostus, voi kuulemma halutessaan listautua jonkun lääkärin listalle, mutta se ei tarkpita mitään, ei saa silti aikaa  sille lääkärille, joskellekään.

Nyt ei ole muotia ollenkaan että pien eläkeläiset ja muut köyhät saisivat käyttää omalääkärin palveluja, sama nyreä ,kiireinen lääkäri mennessään vaikka Mehiläiseen yksityis vastaanottoa pitämään, niin siellä hän katsoo silmiin ja kysyy hymyillen kuinka voi olla avuksi , mutta se maksaa sen satasen siitä minun pienestä eläkkeestäni.

Eikä siitä yllä heitellä vuokran, ruuan ja muiden pakollisten kulujen lisäksi satasia sinne tänne. Ei perushoitajan palkkauksella ansaittu eläke riitä edes mihinkään , kun asunnostakin saa vuokraa pulittaa yli 1000 euroa , toivoisi kyllä salaa saavansa edes yhdenvertaista kohtelua sairastaessaan, kun turhista en ole valittanut edes, kyseisessä raskaassa ruumiillisessa työssä hoitoalalla sen selänkin särjin.Henkilökuntaa oli liian vähän ja minä olin väärässä paikassa väärään aikaan, enkä päässyt alta pois. nyt saa sitten kokea nöyryytystä hakiessaan apua uudelleen kipettyneeseen selkäänsä. Maailma on turhan kova ja ilkeä ja itsekeskeinen.  Sotestakin tuli sotesusi ja lääkäreille on ihan sama missä he ottavat ketä vastaan , paitsi jotkut heillekin pääsevät ihan terveysaseman puitteissa vastaanotolle, en kyllä ymmärrä millä kielellä, suomenkieleni wei ole tullut ymmärretyksi.

Ja lisäksi jo toisen ketrran odottelin labravastausta toista viikkoa ja kun aloin kyselemään , vaikka näyte oli tehty ,  niin se ei ollut mennyt koskaan tutkittavaksi, mihinkä tai kenen nimilappu siihenkin sitten oli eksynyt. Edelliskerralla ehti muodostua paha tilanne terveyden kannalta, koska näytteen vastaus ei tullut ja liki kolme viikkoa myöhemmin sain uuden näytteen vastauksen , kun olin jo ihan huonossa kunnossakin.Mutta , ihan samahan se on ottaako näytteitä tai ei , koska ihan samahan se on kun ne katoavat matkalla. Minä sain näin negatiivisen kirjoituksen aikaan kokemastani yleenkatseellisesta hoidon tapaisesta. Koskahan se laki tulee  voimaan , kuin oli silloin kun perushoitajaksiu valmistuin, terveysasemilla oli omalääkäri/terveydenhoitaja/perushoitaja kolmikko joka hoiteli asiakkaat/potilaat  hyvin ja tehokkaasti, sekin nainen joka minulta sai varttua ajan samalle päivälle, kun pelkäsi rintojen olevan syöpää täynnä, oli pitkittänyt lääkäriin hakeutumista ja nyt kun sattui olemaan vapaa aika keskellä vastaan ottoa, tiedustelin lääkäriltä, että kun asiakkaan henkinen kantti alkaa pettämään ottaisiko vastaan. Otti, laittoi päivystyksenä röntgeniin ja kuukauden sisällä oli jo molemmat rinnat leikattuina,syöpä poistettuna niistä. Tämän päivän  ajanvaraus mentaliteetilla hänkin varmaan ehtisi kuolla ennekuin olisi päässyt edes röntgeniin. Ikävä kyllä.

sunnuntai, 4. elokuu 2019

Vähän vanhaa ja vähän uutta,vähän sinistä ja vähän lainattua

Siinä se oli sen onnen ainekset morsiamella kun vihille astelee,tietenkin kaikki nämä "muista hengittää ja keskity hengittämiseen" auttavat morsianta tajuissaan pysymään jännällä alttari hetkellä.

Minulla ei ollut vanhaa,ei sinistä,eikä lainattua,ilmankos sitä tässä nyt ollaan.

Todellisuudessa voi mielikuvitusmatkan tehdä monenkin asian pariin noilla taikasanoilla"sinistä ja lainattua".

Mutta, minä luin töissä tauolla jutun ,jonka erään miehen vaimo oli kertonut, siis alkuperäinen vaimo, mutta miehessä oli tehty varaosia vaihtamalla entistä ehompi.Miehelle oli vaihdettu keuhkot ja siinä tapauksessa vaimo tyytyväisenä totesi miehen lumenluonti innosta, ennen terveempänä ollessaan lumenluonti ei aina innostanut sitäkään herraa,mutta nyt kun sai jatkoajan , niin johan kuulemma pihanurkat ja polut pysyivät lumettomina..

Harva tulee ajatelleeksi näitä arkisia automaattisia toimintoja, että nekin saattavat sanoa sopimuksen irti. Kaikkeahan tänä päivänä voidaan laittaa uusiksi, mutta ilman hengittämistä ja vettä, ei mikään muukaan toimi, ilman sitä happea minkä hengityksen kautta kehomme kuljettaa aivoihin, emme edes voisi ajatella mitä se olisi,moni näyttäisi kyllä olevan ilman järkevää ajatustoimintaa hapesta huolimatta.

Itse kärsin loppu elämäni astmasta, jonka homeasunnon alle puolen vuoden asumisella sain riesakseni. Ja...astma ei ole mukava matka kumppani, ainakaan minulle,jolla ajan myötä siitepöly kausi ja viimeistään katupöly vetävät lähes hengettömäksi. Nyt jo kolmena syksynä lehtipuhaltimien nostattama pöly myös on ajanut kortisooni kuurille , ennenkuin hengitys alkaa toimimaan. Onnekseni minun ei tulevana syksynä enää tarvitse kulkea siitä paikasta töihin ohi,missä hurja lehtipuhallin rumba kaiken pölyn ,räkien ja myyränpissat ylös nurmesta nostaa. .

Luulisi että harmittomat puunlehdet ovat ihan mukavat pöllytyspesät vaikka koirillekin, mutta kaupungissa  vilkkaasti liikennöidyn kadun varressa,  on seassa niin paljon jo myrkkyjä kesän/kautta talven jäljiltä, että edelleenkin sanoisin päivystys pkl reissujeni jälkeen että lehtien puhallus on kiellettävä taajamissa. Näin  tulevaa syksyä ennakoiden.

Seesteisiä syyspäiviä odotellen.

torstai, 27. kesäkuu 2019

Vimmaisia kasvukipuja ....

IMG_1497199378133.jpg

 

Mistä sen tunnistaa ovatko kivut kasvukipuja ja siis ohimeneviä , vai ovatko kivut jämähtämistä johonkin vaiheeseen, siinä ikäänkuin verenkierto estyy  ja tulee kipua hapenpuutteen vuoksi lihakseen, kun ei pääse kuonat ulos ollenkaan ja raikas hapekas veri kiertämään lihakseen. Siinä jämähtämisessä ei tunne kipua pelkästään jämähtäjä, vaan koko lähi ympäristö saa kärsiä osansa .

Ai mistäkö moinen nyt ponnahti juuri juhannuksen jälkeen aiheeksi, no vaikka siitä että näin se vaan on. Jos on luonnostaan nähnyt isosiskojen tai veljien käyvän samanmoiset elämän kasvukivut varttuessa läpi, niitä pitää luonnollisina     j a      tietää että elämä mataa uomaansa tai hyppelehtii ja pomppelehtii ja ilona suonissa kuplii ja kaikki tulee ajallaan.

Ei vaan voi  jäädä itsekkäästi makaamaan johonkin  juottokaukalon äärelle, niin ettei lopulta edes älyä siirtyä eteenpäin elämässä,  tai edes ottaa sitä vastuuta elämästä, joka meille jokaiselle oman elämämme suhteen kuuluu,  se vastuu napsahtaa kuin ihme manulle illallinen aina...aina.

En tosin edes tiedä mistä sanonta manun illallisesta juontaa, siskoni ehti kuolla, muttei muistanut kertoa ennen kuolemaansa sanonnan alkuperää. Enkä siinä hötäkässä sitä muistanut edes kyselläkään , enää vimeisen vuoden aikana.

Vimmaiset kasvukivut ...minulla oli jonkinlainen käsitys normaaleista kasvukivuista ja siitä kun pitää alkaa saamaan sitä ilmaa omien siipien alle joskus kait kolmentoista iässä, yhtäkkiä halusi vain mennä samanikäisten tyttöjen kanssa sille ainoalle isommalle kirkonkylälle mitä oli viidenkymmenen tai jopa kai seitsemänkymmenenviiden kilometrin säteellä ,  sieltä kuitenkin sitä haki sitä voimaa siipien alle, ottaa isompia ja isompia kierroksia itsenäistymistä kohden.

Päästäkseen naimisiin parikymppisenä ja kahden lapsen äidiksi jo kakskolmosena, enhän tiennyt muutakaan olevan parempaa kuin äitiys. Eikä kyllä ollutkaan, mieluiten sen ilon lapsilleni soin ,kuin että olisin vielä baareissa pyörinyt alvariinsa ja lapsille hoitajaa hakenut.Tai jättänyt hoitamatta kokonaan.

Vimmaiset kasvukivut...toki olen aina ollut hyvin tunteellinen ja draamaankin taipuvainen, en sitä kiellä, mutta joskus silloin kaksseiskana kun aloin antaa aikani ja sydämeni seurakunnan alttarille, silloin kai unohdin mitä oli olla nuori , alle kaksikymmentä, unohdin sen siinä vaiheessa kun oma esikoiseni alkoi katsella pikkasen kodin ulkopuolelle ja seurakunnan  kuoron ohi, silloin hänellä ei ollutkaan yhtäkkiä muuta kuin pelkäävä äiti , äiti joka halusi säästää tyttärensä niiltä itkuilta mitä olin kokenut maailman antaneen minulle , joita vaille olisin saanut jäädä , joita vaille halusin hänen jäävän, en ymmärtänyt sitä että jokainen oman tiensä käy, ennemmin tai myöhemmin, sitä vimmaisemmin, jos ei ymmärrystä löydy läheltä. Ennemmin tai myöhemmin , eikä se vimmaisuus siitä vähene, kunnes on oma tie käyty loppuun ja nöyrryttävä uskomaan se että jokainen kivi jonka olen ollut heittämässä, jokaikisen kiveni saan itse poimia takaisin tai vaikka linttikivenä otsaan heitettynä, niin saan sen kuin olen heitttänytkin. Toivoisin jälkikäteen että olisin voinut olla ymmärtäväisempi äiti, olisin muistanut mitä olin ennenkuin minusta tuli äiti...

Vaikka siskoni kanssa naureskelimme, mimmosia me nuorina olimme, tansseihin oli pakko päästä, pakko oli vänkyttää vastaan kaikessa ja luuli olevansa huomattavasti viisaampi kuin äitinsä, vaikka tyhmyys ja tietämättömyys paistoi läpi joka sanan ja lauseen.

Me olimme nuoria, me olimme kauniita ja me olimme lopulta pelokkaita, kun omat lapset maailmalle alkoivat lähteä,  se elämän käsikirja oli jäänyt lukematta itseltä, niin ei sitä voinut opettaa lapsilleenkaan,  toivoa vain että jos kantapään kautta on oppi otettava, niin ainakin siitä ottaisi sen hyvän ja jo älyäisi turhan ja joutavan pois heittää. Toivoimme että ne ensimmäiset "puraisut ohrapirtelöllä, eivät niin maittavaksi jäisi huulille,etteivät osaa irrottaa otettaan lasin reunalta", määräosa, ei sen enempää.

Minä muistan aika kipeänä asian joka oli "me" , me on sitoutumista, me on yhteisiä suunnitelmia ja tulevaisuuden unelmia "meille" , ei silloin enää tarvitsisi olla vimmaisia kasvukipuja kun rakastuu, ei ainakaan monia vuosia, jossain kohtaa se " meidän me " löytäisi sen paikkansa luottamuksen kautta.

On todella ikävää ja turhauttavaa jos ei vuosienkaan jälkeen voi vielä luottaa niin että voisi kysyttäessä , parisuhteen kyseessä olellssa vastata jollekin niin jonkun kysyessä, vaikkapa kesän suunnitelmista, "mitäpä juhannuksena ajattelitte tehdä"?, voisi siihen vaan vastata, emme ole  " me emme ole vielä yhdessä päättäneet asiasta", ettei tarvitse vaieta, koska ei ole rohkeutta olla yhdessä me, ei ole taitoa olla yhdessä me, ehkä ei sitten ole haluakaan olla yhdessä "me", ehkä on jakanut liian moneen osaan oman me osuutensa, ei tiedä, missä se minun me on.

Kuka on minun "me", sanotaan että jokaisella on oma puolikkaansa maapallolla.

Siitä olen ylpeäkin , kuinka ihanasti Enkeliesikoiseni osasi ottaa sen esikoispaikkansa, siinäkin kohtaa, kuinka vimmaisesti hän sitä jalkaa polki ja sanoi, minä menen, hän haki sitä omaa puoliskoaan, sitä , kuka on hänelle "me" ja löydettyään puoliskonsa, hän uskalsi aidosti olla oma itsensä ja "me" rakkaansa kanssa loppuun saakka. Vielä ennen  viimeistä juhannustaan hän sanoi minulle  " ..me emme ole vielä päättäneet missä juhannuksen vietämme...."

Ihailtava, rohkea, urhea, ja  järkevä suunnitelmissaan sen jälkeenkin kun hän tiesi ettei hän kauan enää elä, laitttoi kaiken tarkasti ylös, sitten kun häntä ei enää ole " me " yhtälössä, mikä voisi helpottaa jäljelle jäävää.

Elämä oli...ei koskaan oikeastaan tylsää ja pitkäveteistä, se oli elettävä täysillä, tehtävä täysillä , ehdittävä rakastaa ja tulla rakastetuksi, ehdittävä nähdä ja olla, olla ystävä, olla rakastettu, olla sisko, olla tytär,  koko elämä oli niin ainutkertaisen maittava ja lopulta vimmaisuus oli poissa, rauha  ja rakkaus siitä että oikea " me" oli rinnalla kulkenut ja elänyt.

On myös suurta vahvuutta ja rakkautta jäädä elämään sydämiin persoonana.