perjantai, 2. marraskuu 2018

traumatisoitunut menneisyys yhdestä jos toisestakin assiista

Olen tuossa katsellut erästä sarjaa jossa käsitellään yhden juutalaisen sodan jälkeistä elämää.Hän oli ollut natsien leirillä ja siitä toipuminen kestää,kertoi hän.Tokihan me sen ymmärrämme sanomattakin.

Mutta se että traumoja on yksiä jos toisiakin, eri syistä.

Minä joskus nuorempana ja kuvitellen olevani viisaampana ajattelin että menneisyys ei merkitse mitään eikä ikävät asiat nimenomaan voi nykyistä nakertaa.

Pakko myöntää, olen väärässä , jokaisella on erilaisia, pieneltäkin tuntuvia juttuja , joka sitten yllättäen putkahtaa arjessa esiin.

Niitä on monia, mutta se mikä minut sai hymyilemään itselleni eilen , oli kun tajusin syyn ,miksi ostan toisen kunnon kameran.

Syy löytyi vuosien takaa, silloin kun oltiin ihan köyhiä ja lapset pieniä ja töitä ei ollut lapissa kuin toiselle tarjolla.

Minä tykkäsin kuitenkin valokuvata kaikenlaista.

Silloin toivoin hartaasti ihmettä , että saisin paremman kameran, pokkariin verrattuna.

Ei, se kamera suorastaan leijaili nenäni edestä lahjoituksena henkilölle jolla olisi ollut varaa ostaa uusikin. Raha menee rahan luo,mummoni sanoi ja kamera näköjään myös rahan luo.Olin tosi pettynyt, peitin sen ja nyt sitten kun olen saanut ajan kanssa käsitellä asian, olen vapaa siitä.

No nyt 2 kameraa saa riittää,koska toista ostaessani ymmärsin syyn , kamera kaulassa on helpompaa. Hmm, turhaa tuhlausta.

lauantai, 27. lokakuu 2018

Teltan paalut löyhään santaan taputeltuna , muuttojen syitä...

Nyt kun edessäni on muutto, toivoakseni viimeinen muutto , asuisin tuossa kodissa kunnes tulee muutto taivaisiin . Aiemmin ja nuorempana , muutto ei tuntunut miltään , se oli osa elämän seikkailua , joskus jopa rukous vastauksia , kuten joku joskus sanoi: " Pitäkää teltan vaarnat löyhässä maassa".

No meikäläisellä on ollut jopa juureton olo pariinkin kertaan muuttojen matkassa. Ei aina muutto ole siksi että itse haluaa sopivampaa , kauniimpaa tms. Muutto voi olla pakko lähtö syystä tai toisesta.

Se muutto missä koko lapsuuden perheeni muutti lappiin , oli kiva ja jännittävä muutto meille lapsille , siitä alkoi kuitenkin jo kohdallani työ elämä 16 vuotiaana.

Seuraava iso muutto oli kun jouduimme työttömyyden vuoksi myymään suloisen jokiranta talomme ja muuttamaan lasten kanssa etelään, se pelotti minua ja suretti , koska tämä punainen talo jokirannassa oli minun unelmieni täyttymys , rauhaisa , soma ja idyllinen. Ei haitannut vaikka rahaa ei ollut käytettävissä kuin tarpeellisimpaan , ompelin itse lapsille ja itselleni vaatteita, ihan hyvä harrastushan se jos katsoo asian valoisaa puolta. Yleensäkin löydän sen ratkaisukeskeisenä ihmisenä, niin sen hyvän puolenkin ja jopa hyödynnän sitä jossain vaiheessa joko opetuksena tai muuna.

Siitä talosta irtautumiseen tarvittiin kuitenkin tapahtuma joka jätti pelon taloa kohtaan.

Olimme lasten kanssa eräänä iltana kotosalla kolmistaan, odotin miestäni töistä tulevaksi, että pääsen kertomaan päivän tärkeä jutun. Ovella kuului rapinaa ja ryntäsin avaamaan oven,   hui siellä seisoi rosvo , ihan oikea rosvo ja aivan sekaisin päästään , tiesin hänet pahamaineiseksi ja vaaralliseksi ja hän sanoi tulleensa tekemään murtoa ja varastaakseen kaiken arvokkaan.Hän ei tiennyt ettei meillä mitään kruunun jalokiviä ollut.

Todellakin olimme vaarallisassa paikassa, vaivihkaa laitoin terävät veitset johonkin piilompaan paikkaan ja sain hänet istumaan pöydän ääreen , en voinut soitaa poliisiakaan koska hän oli puhelimen ja minun välissä, pelotti aivan possuna, vaan en näyttänyt sitä parhaani mukaan , jotta lapset säilyisivät rauhallisena.

Sitten aloin jututtamaan häntä , tiesin hänet vankilasssa olleeksi ja huumeiden käyttäjäksi , kerroin hänelle kuinka jokukin oli päässyt huumekierteestään eroon kun oli tullut uskoon , siinäpä hän sitten itse alkoi omaa elämäänsä purkaa , näytti kaulaltaan pitkän arven , kun joku oli siihen puukolla huitaissut , kertoi myös pikkuveljestään joka oli ruotsissa asumassa ja tullut uskoon ennen sinne muuttoaan . Taisi hän siinä kyyneleenkin vuodataa ja minä aloin häntä valmistamaan  poistumiseen , sanoin että mennään naapuriin porukalla ja pyydetään hänelle kyyti kaupunkiin ja niin hän suostuikin siihen. 

Kun painoin kotimme oven kiinni ja menimme tielle, siinä vähän matkan päässä lähti auto rullaamaan eteenpäin ja sytytti vasta myöhemmin valot ja käynnisti moottorin.

Kun pääsimme naapuriin siellä oli poliisi kylässä kahvittelemassa juuri , sanoin että tyypille pitäisi saada kyyti kaupunkiin ja poliisi sanoi että kyllä saakin , koska poliisit etsivät tyyppiä. Hän kyllä ehti karata siitä, mutta saivat kiinni piakkoin ja veivät mennessään.

Minä sitten hiippailin peloissani rantaa pitkin lasten kanssa kotiin, koska olihan hänellä ollut näitä rikoskumppaneita autolla. 

Sitten kun mieheni tuli töistä lopulta kotiin oli minulle alkanut keskenmeno säikähdyksestä osittain ja jouduinkin sairaalaan.

Se pelko mitä tunsin kun jäin lasten kanssa keskenämme kotiin sen jälkeen, se auttoi myös irtautumaan paikasta kun muutto jonkin ajan kuluttua tuli etelään työn perään. Pelkäsin että tulevat uusimaan reissunsa, rosvoreissunsa.

Muutettu on siis ja useamman kerran , yhdessä asunnossa oli niin pahat home kasvustot että ehdin siinä asua vain nelisen kuukautta ja antibioottia neljä kuuria,kun tuli niin paha keuhkoputkien tulehdus, sen seurauksista kärsin edellee vaikean astman muodossa, joka puhkesi siinä. Siellä oli makuuhuoneen kaapin pohjalevyn alla mustaa pitkää hometta ja keltaisia löllykkähomeita. Siihen asti kunnes sen pohjalevyn nostin, olin jopa epäillyt että onko eväsleipäni homehtuneet jäätyään vahingossa kassin pohjalle.Sitten remonttimiehet purettuuan mattoja pois olivat todenneet koko mattojen alustan homehtuneen sekä makuuhuoneessa että eteisessä.Syytä siihen eivät kertoneet , itse epäilin edelleisen asukkaan kasvattaneet jotain kasvia siinä vaatekaapissa, koska siinä oli myös tavallisuudesta poiketen valo.

Tuleva asunto on aika uusi, omalla huoneistokohtaisella ilmastoinnilla jota pidän eriittäin hyvänä.Tulevaisuus näyttää näiltä osin hyvältä.

Kohta tulee talvi , kesä oli ihana ja lämmin. :)

lauantai, 29. syyskuu 2018

Pyhäkoulusta pahakouluun

aamuaurinko%20008.jpg

Silloin kun minä ja kuusi nuorempaa veljeäni oltiin niin pieniä,semmosia isompia kuintenkin kuin vaahtosammutin, nin silloin lapset kävivät pyhäkoulua.

Silloin huhu puheiden mukaan saattoi talon ulko-oven eteen jättää luudan merkiksi ettei ole kotona,eikä ovia tarvinnut lukita.Tänä päivänä jos tekee noin, rosvo vie luudan, sisältä kaiken mahdollisen ja vielä ruuat jääkaapista , aitan puoleltakin kaiken irtonaisen ja ovista messinki helat, porakaivosta pumpun.

Silloin  oli Tansania kaikenlaisen evankelisluterilaisen kirkon lähetystyön kohde. Oli jännittävää juosta naapurin kummimummun luo sunnuntaisin , aamulla klo 11-12.Jännitävän siitä teki se että hänellä oli sellainen muovinen lipas joka kuvasi jotain heunäkattoista Tansanialaista kirkkoa, me kun istuimme siinä, me näimme tasangon ja isot leijonat sielumme silmin.Opetaajamme kertoi aina jostain tummahipiäisestä lapsesta, lapsesta jonka perhe oli niin köyhä ettemme köyhinä itsekään osanneet kuvitellakaan kun ei ole mitään,ei yhtikäs mitää, ei edes perunoita.Se oli siis ykkösjännitys pyhäkoulu.

Lopuksi kun kuuntelimme jonkin suloisen evankeliumin pätkän,kuinka Jeesus sanoi että antakaas niitten lasten tulla hänen tykönsä, niin ainakin minä pidin tätä opettaja mummua Jeesuksesta seuraavana, koska hänhän tiesi kertoa juttuja  mm. kahdesta kalasta ja leivästä, ne jutut olivat semmoisia että me osasimme eläytyä niihin.Kävimmehän ongella iltaisin ja pari kalaa saatuamme toivoimme salaa Jeesuksen ne muuttavan  kymmenkertaiseksi, ei niin kuitenkaan käynyt. Lopuksi tähdet ja lampaat pyhäkoulun keräily kruunuun tai viheriäälle pellolle, pulla viipaleet ja juosta viilettämään kotiin.

Siellä oli hyvä olla ja turvallista, jotkut poikakoltiaiset kyllä sanoivat koulussa irvistellen: Pyhäkoululaiset,jsemmoisella painotuksella että ymmärsimme sen olevan huono juttu.. Me saimme siis kokea syrjintää vakaumuksemme puolesta jo silloin.. Aina on kiusattu.

Menihän se aika ohi pyhäkoulujen ja alkoi maailman pahakoulut,valintoja saa tehdä jokainen ja hyvän ja pahan välillä, vaikka raja siinä ei olisikaan kovin näkyvä.

Monesti matkan varrella on tulleet ne aurinkoiset suununtai hetket mieleen kaivaten sitä turvallista ilmapiiriä.Toinenkin puoli on niissä, ilman niitä en olisi kai koskaan edes päässyt tutkimaan iankaikkisuuden mahdollisuutta ja sitä että "Ketä Herra rakastaa,sitä hän myös kurittaa...) Jos näin leikillisesti ajateltuna voisi sanoa että , meidän naapurin mummu oli hyvä mainoskampanjan toteuttaja Taivaan Isälle, mutta sen jälkeen onkin ollut enempi sitä"...ketä rakastaa, nin sitä kurittaa...ja vielä kerran ...ja kerran.Onhan siinä Luojalla suurempi usko minuun ja kestävyyteeni,kuin joskus välillä minulla häneen.

Tai sitten minun näkökulmani on väärä,joku "pyytää mersua ja uima allasta" ja saa ne lahjoituksena vielä. Minä pyydän terveyttä itselleni ja perheelleni,nin vaikuttaa siltä jotta Luojan sormi on terveysnapilta harhautunut Jobimaiselle"viedään tuhkatin sinun pesästä" napille.

Mutta kyllähän vastoinkäymiset oikeasti opettavat, antavat ymmärrystä,hiljaista myötätuntoa äitejä kohtaan jotka ovat lapsensa menettäneet, pelkäävää kohtaan joka kivuissa on.

Tänään saamme nauttia aurinkoisesta syksysäästä, eikä murehdita huomisesta.-

lauantai, 22. syyskuu 2018

Kun ei tiedä nin pelottaa

petoj%C3%A4nis.jpgTämä kuva on jostain talosta jossain,johon on tehty tehosteeksi tuollainen ison puoleinen loikka jalkainen jänis.

Minulla on lapsuudesta muisto, joilloin nämä isommat veljen koltiaiset käyttivät isomman oikeutta ja valtaa pelottelemalla meitä pienempiä hiljaiseksi.

Yksi pelkäsi Mustaa Mummoa, en tiedä missä Mustan Mummon juuret olivat mutta pelko oli juurtunut pienemmän veljeni mieleen, liike lakkasi siihen paikkaan kun Musta Mummo mainittiin, veljelle alkoi nousta paniikki aivan.En tiedä tämän hetkistä tilannetta, mutta joskus se oli aika traagistakin, kun ei osannut itsekään kertoa ettei ole pelättävää, koska ei ollut tietoa.

Tietämättömyys, tiedon puute , ne aiheuttavat turhia pelkoja. Tämä jänis juttu oli sitten taas nuorimmaisen veljen painajainen: "Petojänis" , hän on vanhempana kertonutkin että hän mielikuvituksessaan näki aivan kuinka sen petojäniksen korvien huiput näkyivät puiden yli läheisessä metsä rinteessä, täynnä jotain , mitä niillä nyt onkaan aikeita...jäniksen vaikeita aikeita lasten mielten järkyttämiseksi.

Minäkin kerran pikkuveljeni kanssa vietin kesällä makuuhuoneen sängyn alla monta tuntia piilossa leijonaa.Iso siskoni piti olla meitä vahtimassa, mutta päättikin lähteä kaverilleen kylään ja sanoi lähtiessääm" Jos ette ole kunnolla tänne tulee leijona...Jekamanteera sentään, kesäpäivä,jonka olisi voinut viettää auringon paisteessa pihalla kului siellä hikisessä piilossa ja verhotkin oli ikkunaan vedettynä ja me aivan kuin kuultiinkin leijonan murinaa.Emme silloin vielä olleet niin valistuneita, että olisimme tienneet ettei savon kivisillä pelloilla leijonat alvariinsa lapsia ole hätistelemässä.

Ja ettei nyt vaan olisi jäänyt jotain pelkäämättä , nin sekin varmasti paikattiin sanomalla: Jos ette ole kunnolla mustalaiset tulee ja vievät teidät, siis vievät minne vievät. Siihenkin muistoon liittyy verhojen välist' kurkistelu kun naapuritalon isäntä oli majoittanut viikoksi aittaansa romaani perheen ja perheen isä sitten vei hevosta uimaan talomme ohi, sitä me kurkittiin ja pelättiin ja toivottiin ettei vaan meitä varasta, ties minne.

Tänä päivänäkin ihmisiä manipuoloidaan uskomaan ihan olemattomia, saadakseen heitä pysymään aisoissa, ei anneta kouluttautua, koska tietohan lisäisi vapautta.

Minä muistan myös erään pelon , se ei liity lapsuteen , vaan muutama vuosi sitten sairastamaani pikkuaivo infarktiin, se oli tosin lievä, mutta kun alkuun ei tiennyt miten käy, päässä heitti ja huippasi ja törmäilin seiniin. Sitten kun jalat alkoivat kantaa.Pelotti jäänkö halvaantuneena makaamaan n.s. kuntoutussairaalaan vaippojen vaihtoja odotelleen, pelkäsin että minun terveet päiväni olisivatkin ohi yhtäkkiä, toipuminen kesti kuitenkn kauan, vaikka alkuun kaikki näytti pimeältä mössöltä.

Mutta se elämän halu, sitten kun alkoi toipua, se oli aivan käsin kosketeltavaa ja käveleminen oli ihanin asia mitä olin koskaan saanut tehdä, elämyksiä kävelystä, näkemisestä, puhumisesta...täysin jokapäiväisiä mutta ne muuttuivat minulle valtaviksi aarteiksi ja jopa ihmettelin miksei ihmiset näe tätä ainutlaatuista hetkessä elämistä , silloin kun kaikki on hyvin.

Avun pyytäminen ja vastaanottaminen taitaa olla vaikeaa aika monellekin, minä joskus oivalsin, etten selviä, koska minulla ei ole oikeanlaisia eväitä, sitten sen myötä pääsin sisälle ratkaisukeskeiseen elämän malliin.Se kantaa, paljon anteeksi itsellekin antaa.

Tämmöistä tällä kertaa täältä petojänisten ja Mustien Mummojen paratiisista.

keskiviikko, 5. syyskuu 2018

Kun linnut lentävät etelään

Syksyllä on paljon ääniä ja vahvoja värejä jotka antavat tilaa talven lähestyä pikkuhiljaa.

Jos kesä olikin kuuma ja helle pysäytti kaiken väreilemään ja huoaten odottamaan sateen virvoittavaa kosketusta.Ei satanut, ei, vaikka kuinka odotimme kuin ihmettä saapuvaksi, aurinko vain porotti pintaa jos toistakin, kuivetti ja melkein näivetti,

Minä kävin tänään lääkärin tarkastuksessa , hän totesi kaiken olevan kohdallani niin hyvin kuin olosuhteet sallivat vain olla.

Aikaisemmin sain aina kaiken jakaa siskoni kanssa, oli kyse isosta tai pienestä asiasta, niin asia keskusteltiin, ei niin huonoa, ettei joku hjumorin kukkanen oltas sen pieleen istutettu. Silloin jos vaikka pelottikin joku , niin kun jaoimme sen , niin pelko oli pienempi.

Kuinka tärkeää on saada jakaa oman ihmisen kanssa asioita.Hän oli myös paras ystäväni.

Minä sain olla mummon puuhissa yks päivä , olinhan minä haltioissani kyllä kaikesta, kuinka sattuikaan näin Ihana Poika syntymään ja mummoa onnellistuttamaan , ja reipas kuin mikäkin ja rohkea. Esitteli kuinka sängystä oli "otettu jo kolkea laita pois" , oli enää "pieni  tulvakaile, ei talvitse enää koska muutan kohta omaan huoneeseen jo nukkumaan " niin milloinka kysyin ja vastaus oli "palin viikon päästä"... sitten siinä puuhailtiin ja vähän pojan huoneessakin jotain järjesteltiin,  siinä hän hoksasikin että" mummolle pitää saala tänne mun huoneeseen oma sänky, enhän minä voi täällä yksin nukkua, koska minua pelottaa yktsn".....Ihana, mummo mörön syötiksi :)

Paljon on tapahtunut ja paljon tapahtuu ja tulevassakin on omat mutkansa,tapasin vanhan ystävän ,todettiin että kohta 50 v on aikaa kun tutustuttiin ja alettiin tanseissa käymään, siis pieni iso ihmisikä.Emme siis ole enää teinityttöjä ja myönnämme sen.

Vaikka olisi ikää ,kokoa ja raameja, kyllä sittenkin pelottaa välillä.

Olisipa niin ihanaa kun saisi vielä siskolle kertoa kaiken ja höpöttää väliin villaisia täytteeksi. Sitä jotenkin aina aivan kuin eheytyi kun hoidimme toistemme sielun asioita. Nyt se kohta elämässä on kuin erämaa, vähän pelottava ja rannaton, se minun ja hänen yhteinen alue.

Ei oikein tohdi kohdatakaan koko menetystä, vain hieman hipaisten ja tänä iltana tuli toinen itkuni, on vaan jotenkin niin lukossa tapahtuneesta.Tyttäreni kohdalla itku alkoi kolmen kuun jälkeen kuolemasta.Ei sekään kulje aikataulun mukaan.

Tuntuu että on yhtä aikaa monta asiaa,isoa ja pelottavaakin. Tekisi mieli sanoa kuin Ihana Poika: Nyt pitää saada mummolle sänky tänne ,koska yksinhän pelottaa.

No ei niin yksin ,onhan minulla omat ihanat ihmiseni, mutta pysäyttävää on kuitenkin kun yksi toisensa perään harvenee 12 lapsen sisarusparvesta.

Kaikki ovat erikoisella tavalla ihan omanlaisiaan ja upeita persoonia.Naiset niin naisellisia söpöliinejä ja pojat reiluja ja rehtejä puutteineenkin.

Se alkaa väsyttämään , alkaa tuntua että pitäisi ottaa aikaa, viikko tai kaksi " pali viikkoa" ainakin ja istua alas ja miettiä, nyt en yhtäkkiä osaakaan enää maalata,en saa otetta siveltimestä sillä tavalla että voisin purkaa sisintäni paperille,puikotkaan ei kalkata , eikä runosuoni syki.

Sisälläkin on harmaa syksy.