lauantai, 5. tammikuu 2019

Elämästä tuttu kokemus

hietaj%C3%A4rvelt%C3%A4%202018.jpgcopyr

Kuva https://www.instagram.com/stardustimagine/?hl=fi

Joskus , aivan yhtäkkiä, tulee tunne : tämän olen kokenut aiemminkin.

Veljeni vaimo kertoi tapauksen , jossa hänen nuorempi tyttö iltapuhteilla, 4 v, kysyi yhtäkkiä : " äiti,tiedätkö miltä tuntuu kun oma lapsi kuolee ? " Äitinsä sanoi siihen tietenkin että ei, koska hänen lapsensa olivat elossa. Tytär oli sanonut että hän tietää, häneltä on kuollut lapsia,silloin kun hän oli äiti, sivuhuomautukseni tähän; kenties edellisessä elämässä, sitten lapsi oli jatkanut iltapuuhiaan, eikä enää raottanut menneisyyden verhoa kohdallaan, mutta hänen äitinsä tuli kokemaan sen lapsen menetyksen kaiken kirjon kun tytär kuoli nuorena.

Hän soitti silloin illalla minulle : itkien kertoi näin käyneen ja pyysi rukoilemaan, tyttärensä taivasnatkalle siunaten.

Minäkään en silloin tiennyt , vaikka tuskan tunsin , sanoja ei ollut , vain lupaus olla lähellä.

Sen jälkeen , meille kasvoi näkymätön silta sydänten välille , silloin pikku asiat menettävät merkityksensä ja ilman sanoja toista ymmärtää. Siinä ikäänkuin sydämet puhuvat keskenään , koska niillä on samanlainen musertava kokemus.

Katsoin mieheni kanssa illalla ruotsalaista elokuvaa, jossa lapsi loukkaantui kaaduttuaan pahasti ja meni koomaan. Tämän katsominen,kun elokuvan lapsi makasi sairaalan sängyssä tajuttomana  , kirpaisi sydämestä ja puristikin ja itku tuli,koska se toi arvaamatta näin melkein kuuden vuoden jalkeen sen avuttomuuden tunteen,mitä tuyntee , kun ei voi tehdä mitään, voi vain olla läsnä , on taivuttava siihen , mihin tytärkin lopulta taipui , ottamaan vastaan kaiken ,koska muuta ei voi. Näillä sanoilla siskonikin taipui .. 

Olen kuullut että Jumala voi tehdä ihmeitä, mutta ne eivät aina ole sellaisia kuin odottaisimme. Joskus ymmärtää vasta kauan jälkikäteen tapahtumien merkityksen tulevaisuuden kannalta.

Tyttäreni oli 7 v , kun hän sanoi haluavansa tulla uskoon , minä siihen vielä vastasin että . "Sinähän olet jo lapsen uskossa" , siihen hänen vastauksensa oli hyvin totinen " Haluan tulla oikeasti uskoon, koska suuni on sanoja täynnä..." niinpä ystäväni siunasi häntä ja niin alkoi hänen uskovan tie. Siinä teini iässä hän tutustui seurakunnan leirillä tyttöön, joka tuli suuresti vaikuttamaan hänen elämässään, vaikka eivät kirkon penkissä istuneetkaan joka pyhä niska nöyrästi taipuneena.

Tämän ystävän aika oli silloin kaikista tärkein kun tyttäreni sairastui, hänen kanssaan tyttäreni löysi lapsen uskonsa takaisin, hän itse ymmärsi sen mikä oli alkuun saatettu kaukana Pohojoisen keittiön pöydän äärellä siunaten , nyt ystävänsä läheisyydessä hän sai , vaikka hapuilemalla mennä sitä kohti , mikä uskovalle on luvattu maa. Minähän en osaa sanoa henkilökohtaisesti tuohon, koska en ole siellä käynyt, mutta..." olen kuullut, on kaupunki tuolla, yllä maan pilevien , usvaisten rantain,..."

Eilen iltaisessa elokuvassa aviopari löysi uskon ja toivon takaisin enkelin kautta,joka toimi välittäjänä, näytti kyllä melko tavaööiselta ranskalais mieheltä,mutta kai hän sitten laittoi siivet takaisin selkäänsä , kun tehtävä oli suoritettu, ne siivethän olisivat vallan ryvettyneet , oli se semmoista vääntämistä välillä avioparin kesken, tehtävän suoritettuaan enkeli poistui ja kuin ihmeen kautta poika heräsikin.

Vaikka ei aina näe lopputulosta, niin jotainhan loppujen lopuksi aina tapahtuu, tyttäreni astui jo lapsena sille henkiselle tielle,  joka toi hänelle lohtua sairauden keskellä, sanoen " teille se ikävä jää,minun matkalaukkuni ovat pakattuina onnellista elämää täyteen, jatkakaa elämää, ..."Ajatella hän täytti matkalaukkunsa ilolla elämästä sen kulusta,mitä se on antanbut hänelle, pienet ja isommatkin kompastuskivet jäivät rannalle hänen noustuaan iloisen kirjavaan veneeseen jolla se väökehtivä virta ylitetään

Nähdä tarkoitusta sellaisessa, mitä ei ymmärrä, siinä hetkessä vaikka ei näekään, joskus kaikki elämän salaisuuden verhot avautuvat.

Jäähyväiset , tässä ajassa hyvin rakkaan ihmisen olessa kyseessä , ensimmäinen jo jättää suuren tyhjän tilan, toinen kertaa sen kahdeksi , käykö lopulta niin , ettei ole mitään sanottavaa, jos tärkeimmät asiat on jakanut rakkaittensa kanssa...tytär ja siskoni, he ovat tietä viitoittamassa kirkkautta kohti...

Uuteen vuoteen vopimia meille kaikille toivon : niin on päiväsi,kuin on voimasi...kukaan ei muserru taakan alle, jos sen rohkenee jakaa jonkun kanssa.

tiistai, 18. joulukuu 2018

Niin Hyvää Joulua.

Tämä joulu on siitä erikoinen , edellisiin verrattuna, Rakas Enkeli-isosiskoni on lähettänyt joulukortin ja tervehdyksen joka ikinen joulu sitten sen jälkeen kun hän naimisiin meni ja lienee siitä 45 v aikaa.

Nytpä ei sitten kolahda postiluukku sillä lailla , toki muilla lienee vielä suurempi aukko joulun kohdalla, mutta näin nyt meillä.

Lisäksi vasta osasin alkaa ajattelemaan EnkeliEsikoiseni tarmoa kaikkien ristiäisten järjestämisessä, ja tottakai hän järjesteli niin että jouluaattona oltiin yhdessä lahjojen( ensin oli lämmittelylahjat kuten hän sanoi, niin saattoi kertyä aina monta pientä nyssykkää lopuksi) ja ruokailun verran, nyt on puuhatytsi jo monen vuoden aikaan ollut siellä ajattomuudessa , me täällä ajassa näitä muistelemme rakkaudella.

Hyvää ja lämmin sydämistä Joulua kaikille tyynni ......

tiistai, 4. joulukuu 2018

Zernobylin tiaiset

...tiaiset ovat kehittäneet keinon joka mahdollistaa niiden elämän säteilyluella jossa moni muu on kuollut ja joillekin säteily aiheuttaa mutaatioita esim,aivot ovat normaalia paljon pienemmät, mutta Tintti Tiainen on muuttanut kaiken omaksi edukseen ja näin sen kanta on myös kasvanut alueella.

Avain lauseena on selviytyinen olosuhteista huolimatta

Jotain vain niiden elimistössä on sellaista että ne eivät hetkahda suuria ja vieläkin suurempia säteilyarvoja, taisi olla niin että niiden elimistö on alkanut kehittämään suuria määriä antiopksidantteja.

Antioksitanteillahan me yritämme taistella terveempää elämää ja nuorekkaampaa ihoa ja oloa, mutta purkista ottamalla vaikutus ei ole sama kuin Zernobylin säteilypuissa istuskelevilla ja siellä seassa lentävillä tiaisilla.

Luonto on valinnut siis tiaiset selviytyjiksi metsässä jossa lahottajasienetkin ovat kuolleet, jossa luonto on punainen ja muumioitunut ja säteilymäärä aivan käsittämätön muutaman vuoden vielä.

Mitähän hyvää tiaisessa on verrattuna vaikkapa punatulkkuun,koska tulkke hävisi kilvan eikä alkanut erittämään antioksitantteja.

Palaampa taas vanhan kahvihetken pariin Vallilassa ,jossa Enkeliesikoiseni oli viimeisillä päiväkahveilla luonani,siinä keikkuessaan tuolilla kuin västärakki ikään ja antoi minulle evääksi lauseen: "mikähän lintu minä olisin...", heti silloin näin soman tiaisen, joka sitten on ilmestynyt siellä täällä,selviytyjä yli rajojen,tuoden toivoa tämän sotaisan ja sekasortisen ajan keskellä.Ikäänkuin sanoen:"Minä elän....

perjantai, 2. marraskuu 2018

traumatisoitunut menneisyys yhdestä jos toisestakin assiista

Olen tuossa katsellut erästä sarjaa jossa käsitellään yhden juutalaisen sodan jälkeistä elämää.Hän oli ollut natsien leirillä ja siitä toipuminen kestää,kertoi hän.Tokihan me sen ymmärrämme sanomattakin.

Mutta se että traumoja on yksiä jos toisiakin, eri syistä.

Minä joskus nuorempana ja kuvitellen olevani viisaampana ajattelin että menneisyys ei merkitse mitään eikä ikävät asiat nimenomaan voi nykyistä nakertaa.

Pakko myöntää, olen väärässä , jokaisella on erilaisia, pieneltäkin tuntuvia juttuja , joka sitten yllättäen putkahtaa arjessa esiin.

Niitä on monia, mutta se mikä minut sai hymyilemään itselleni eilen , oli kun tajusin syyn ,miksi ostan toisen kunnon kameran.

Syy löytyi vuosien takaa, silloin kun oltiin ihan köyhiä ja lapset pieniä ja töitä ei ollut lapissa kuin toiselle tarjolla.

Minä tykkäsin kuitenkin valokuvata kaikenlaista.

Silloin toivoin hartaasti ihmettä , että saisin paremman kameran, pokkariin verrattuna.

Ei, se kamera suorastaan leijaili nenäni edestä lahjoituksena henkilölle jolla olisi ollut varaa ostaa uusikin. Raha menee rahan luo,mummoni sanoi ja kamera näköjään myös rahan luo.Olin tosi pettynyt, peitin sen ja nyt sitten kun olen saanut ajan kanssa käsitellä asian, olen vapaa siitä.

No nyt 2 kameraa saa riittää,koska toista ostaessani ymmärsin syyn , kamera kaulassa on helpompaa. Hmm, turhaa tuhlausta.

lauantai, 27. lokakuu 2018

Teltan paalut löyhään santaan taputeltuna , muuttojen syitä...

Nyt kun edessäni on muutto, toivoakseni viimeinen muutto , asuisin tuossa kodissa kunnes tulee muutto taivaisiin . Aiemmin ja nuorempana , muutto ei tuntunut miltään , se oli osa elämän seikkailua , joskus jopa rukous vastauksia , kuten joku joskus sanoi: " Pitäkää teltan vaarnat löyhässä maassa".

No meikäläisellä on ollut jopa juureton olo pariinkin kertaan muuttojen matkassa. Ei aina muutto ole siksi että itse haluaa sopivampaa , kauniimpaa tms. Muutto voi olla pakko lähtö syystä tai toisesta.

Se muutto missä koko lapsuuden perheeni muutti lappiin , oli kiva ja jännittävä muutto meille lapsille , siitä alkoi kuitenkin jo kohdallani työ elämä 16 vuotiaana.

Seuraava iso muutto oli kun jouduimme työttömyyden vuoksi myymään suloisen jokiranta talomme ja muuttamaan lasten kanssa etelään, se pelotti minua ja suretti , koska tämä punainen talo jokirannassa oli minun unelmieni täyttymys , rauhaisa , soma ja idyllinen. Ei haitannut vaikka rahaa ei ollut käytettävissä kuin tarpeellisimpaan , ompelin itse lapsille ja itselleni vaatteita, ihan hyvä harrastushan se jos katsoo asian valoisaa puolta. Yleensäkin löydän sen ratkaisukeskeisenä ihmisenä, niin sen hyvän puolenkin ja jopa hyödynnän sitä jossain vaiheessa joko opetuksena tai muuna.

Siitä talosta irtautumiseen tarvittiin kuitenkin tapahtuma joka jätti pelon taloa kohtaan.

Olimme lasten kanssa eräänä iltana kotosalla kolmistaan, odotin miestäni töistä tulevaksi, että pääsen kertomaan päivän tärkeä jutun. Ovella kuului rapinaa ja ryntäsin avaamaan oven,   hui siellä seisoi rosvo , ihan oikea rosvo ja aivan sekaisin päästään , tiesin hänet pahamaineiseksi ja vaaralliseksi ja hän sanoi tulleensa tekemään murtoa ja varastaakseen kaiken arvokkaan.Hän ei tiennyt ettei meillä mitään kruunun jalokiviä ollut.

Todellakin olimme vaarallisassa paikassa, vaivihkaa laitoin terävät veitset johonkin piilompaan paikkaan ja sain hänet istumaan pöydän ääreen , en voinut soitaa poliisiakaan koska hän oli puhelimen ja minun välissä, pelotti aivan possuna, vaan en näyttänyt sitä parhaani mukaan , jotta lapset säilyisivät rauhallisena.

Sitten aloin jututtamaan häntä , tiesin hänet vankilasssa olleeksi ja huumeiden käyttäjäksi , kerroin hänelle kuinka jokukin oli päässyt huumekierteestään eroon kun oli tullut uskoon , siinäpä hän sitten itse alkoi omaa elämäänsä purkaa , näytti kaulaltaan pitkän arven , kun joku oli siihen puukolla huitaissut , kertoi myös pikkuveljestään joka oli ruotsissa asumassa ja tullut uskoon ennen sinne muuttoaan . Taisi hän siinä kyyneleenkin vuodataa ja minä aloin häntä valmistamaan  poistumiseen , sanoin että mennään naapuriin porukalla ja pyydetään hänelle kyyti kaupunkiin ja niin hän suostuikin siihen. 

Kun painoin kotimme oven kiinni ja menimme tielle, siinä vähän matkan päässä lähti auto rullaamaan eteenpäin ja sytytti vasta myöhemmin valot ja käynnisti moottorin.

Kun pääsimme naapuriin siellä oli poliisi kylässä kahvittelemassa juuri , sanoin että tyypille pitäisi saada kyyti kaupunkiin ja poliisi sanoi että kyllä saakin , koska poliisit etsivät tyyppiä. Hän kyllä ehti karata siitä, mutta saivat kiinni piakkoin ja veivät mennessään.

Minä sitten hiippailin peloissani rantaa pitkin lasten kanssa kotiin, koska olihan hänellä ollut näitä rikoskumppaneita autolla. 

Sitten kun mieheni tuli töistä lopulta kotiin oli minulle alkanut keskenmeno säikähdyksestä osittain ja jouduinkin sairaalaan.

Se pelko mitä tunsin kun jäin lasten kanssa keskenämme kotiin sen jälkeen, se auttoi myös irtautumaan paikasta kun muutto jonkin ajan kuluttua tuli etelään työn perään. Pelkäsin että tulevat uusimaan reissunsa, rosvoreissunsa.

Muutettu on siis ja useamman kerran , yhdessä asunnossa oli niin pahat home kasvustot että ehdin siinä asua vain nelisen kuukautta ja antibioottia neljä kuuria,kun tuli niin paha keuhkoputkien tulehdus, sen seurauksista kärsin edellee vaikean astman muodossa, joka puhkesi siinä. Siellä oli makuuhuoneen kaapin pohjalevyn alla mustaa pitkää hometta ja keltaisia löllykkähomeita. Siihen asti kunnes sen pohjalevyn nostin, olin jopa epäillyt että onko eväsleipäni homehtuneet jäätyään vahingossa kassin pohjalle.Sitten remonttimiehet purettuuan mattoja pois olivat todenneet koko mattojen alustan homehtuneen sekä makuuhuoneessa että eteisessä.Syytä siihen eivät kertoneet , itse epäilin edelleisen asukkaan kasvattaneet jotain kasvia siinä vaatekaapissa, koska siinä oli myös tavallisuudesta poiketen valo.

Tuleva asunto on aika uusi, omalla huoneistokohtaisella ilmastoinnilla jota pidän eriittäin hyvänä.Tulevaisuus näyttää näiltä osin hyvältä.

Kohta tulee talvi , kesä oli ihana ja lämmin. :)