Untitled-2.jpgLinnut%203.jpg

 

Sain ystävältäni kirjeen,hänkin on kokenut tyttären menetyksen kuolemalle.

Kirje herätti paljon tunteita,tunteita jotka alunperin heräsivät jo tyttäreni sairastuessa,elämä ei ollutkaan enää itsestään selvyys ja nyt kun on kääntynyt lehti jo toiselle vuodelle kuolemasta,huomaa kuinka ahdas on ihmisten ajatusmaailma.Vaikka niin se lienee hyväkin,heille.Itse kuoleman myötä on tullut kasvokkain ajan ja ajattomuuden kanssa,haluaisi tietää mitä sen jälkeen,jopa mitä ennen sitä,onko se totta,kuten eräs kuppikunta väittää ,että olemme valinneet osamme jo ennen syntymäämme.

Kyllä minun pikku pääni on niin vaikea tajuta,miksi näin tapahtuu,se tunne kun ei kertakakkiaan voi asioille mitään,äiti antaisi henkensä lapsensa puolesta ja sittenkin joudut elämään siinä ja näkemään lapsen luovuttavan elämästä.

Joskus tuntuu siltä että elämä on yhtä kaaosta.

Haluaisin uskoa olevan lempeä Lähitaivas,koko suunnattoman iankaikkisuuden keskellä tulee paniikki ,mihin se tyttären sielu eksyykään tuon puoleisessa,kun se tuonpuoleinen on niin...ääretön. Siis Lähitaivas valkopartaisen Isä Jumalan kera,ihanien enkeleiden ja solisevien vesien kera,kiitos.