WP_20140519_068.jpg

Ymmärrän eristäytymisen tarpeen menetyksen kohdatessa,

näin saa muiston pysymään kirkkaampana,

sille täytyy saada oma aikansa,koska toivo,jota on elätellyt,

tekee kaikesta tapahtuneesta yllättävän.

Ihon jokainen hermosäie on äärimmilleen virittynyt,

kosketus sattuu,sanat sattuvat,

Hälinä ja iholle pyrkivät ihmiset häiritsevät kuvaani hänestä.

Mutta,aika kuluu,halusin tai en,

ei elämän kellon raskaita rattaita saa pyöriteltyä taakse päin,

kello raksuttaa ja tekee tehtäväänsä muistoissa.

Koska olet sydämeeni painettu,iholleni kirjoitettu,

pelko lienee turhaa siitä,että aikakaan saisi muistoasi riistettyä.

En vain tunne vielä suruni raameja tarpeeksi hyvin.