WP_20131006_013.jpg

© CATHKINSPA

Suru taitaa olla niitä,jotka kehittyvät ja kasvavat elämästä.

Kerää olemuksensa ja vahvuutensa eletyn elämän mukaan,

odottaen vuoroaan.

Kasvavanakin,mitään pyytämättä,

saaden joka tapauksessa tuulen purjeisiinsa

ja ottaa ajantullen paikkansa.

 

Surun osa on kuin varjon osa,

on olemassa ja näyttäytyy kun olosuhteet ovat sellaiset.

Surun tarvikkeet ovat niin monimuotoiset:

Naurun helähdys,ensimmäisen hampaan puhkeamisen itkut,

ensimmäiset askeleet,sanat:ättä...ättä.

Ei surua tule piilottaa tai kaihtaa,

suru koostuu arjen muistoista ,laulusta,leikistä,rakkaudesta.

 

Jos surun voisi muuntaa pölyksi,

olisi se kultatomulla höystettyä,hopealla maustettua ja kaiken kirjavaa.