samsung 048.jpg

© CATHKINSPA

Vaikka nyt kirjoitan suru runojani,olen toki päässyt eteenkin päin,silloin kun sairauden vaiheissa elettiin,se oli sellaista aikaa,mentiin kahden viikon sykleissä,lääkkeet vaihtuivat välillä ja lopulta näyttikin 10 kk:n päästä että tauti olisi voitettu,se onnellinen hengähdystauko,mutta kahden viikon päästä se tulikin jo muuntuneena erittäin agressiivisena takaisin.

Tytär soitti itkien:haluan kertoa tämän ennen joulua ,mutta näin on käynyt.Minä olin ihan puulla päähän lyötynä,olin juuri pukeutumassa iltavuoroon lähtöä varten ja lähdinkin.Töihin päästyäni se alkoi vasta muotoutua totuutena,kaikki alkaa alusta.

Myöhemmin sanoin tyttärelleni;olit kuin perhonen sen kaksi viikkoa,johon hän totesi,äiti sinä se olit perhonen,halusimme niin uskoa että voitto oli saavutettu,Sitten ei enää paranemisia tullut,lääkkeen vaihtoja kylläkin,tuli morkut kipuihin ja aika tuntui loppuvan kesken,hän oli urhea haluten elää normaalia elämää loppuun saakka.

Kun hän ilmoitti sitten sytostaatti hoitojen lopettamisesta,ensimmäiseksi sanoen;äiti nyt sinun täytyy olla vahva,ota kaikki apu vastaan,hakeudu vertais tukiryhmiin,minun hoitoni lopetetaan ja annetiin Terhokodin yhteystiedot.

Ei kukaan osaa odottaa saavansa Terhokodin yhteystietoja sehän on...kuolemantuomio,niin hyvää kuin saattohoito siellä onkin.

Palliatiivinen hoito,yhtäkkiä en muistanut yhtään lääketieteellistä termiä.

Vaikka olin hyvä ja huolellinen hoitaja työssäni,olin vain äiti lapselleni,ei minulla ollut vahvoja eväitä,en ollut valmistautunut tällaiseen elämässä.samsung 048.jpg