002.JPGc Cathkinspa

Tulihan mieleeni,kuinka ovatkaan olleet savumerkit aikoinaan viestityksessä kätevät,toimien melkein ranneliikkeellä,kuvia ei tosin ole voinut filtillä morsettaa...kai....eikä maailman laidalta toiselle pulputtaa....siinä on varmaankin ollut tarkat ohjeet,"olkaa ystävälliset ja asettukaa yhtäaikaa ulos ja näköyhteys täytyy toimia savuun että tulisi ymmärretyksi,eli siis tuulinen sää ei ole ollut hyvä,olisivat viestit olleet silloin tuulen viemää :)"

Toinen asia kokonaan sitten vieraitten tulo jossain inkkari seuduilla ....korva maata vasten vaan,maan johdattamasta äänestä taitavat varmaankin osasivat tarkan ajankin määrittää,koska vieras kodan eteen karauttaa ratsullaan. Toista se olisi lapin perukoilla talvella korvaa metriseen hankeen työntää ja tulijan matkan taittumista arvuutella...

Onko ihminen viisastunut viestittämisen tullessa helpommaksi,tuskinpa ?

Minäkin mielen maisemissa painan korvani maata vasten ja kuulen runoratsuni laukan jo lähestyvän,en minä käskien kirjoita enkä sillä jos tekstarin saisin tyyliin :anna palaa,kyllä se ihan vanhakantaisesti kumpuaa jostain sielun kumpareen takaa,kirjoituksen sisältö.

Joskus runoratsuni tulee kauniisti ravaten,asettuen sitten rauhallisesti nurmea natustamaan silmät puoli ummessa,

toisen kerran se lähestyy hurjasti laukaten,kiihkeästi korskahdellen,takajaloilleenkin nousee.

Mutta tulee kumminkin,kerta toisensa jälkeen,jopa varoittamatta,tuoden tullessaan tuulahduksen tai tulen.

Olen onnellisen asemassa saadessani viestintuojan majaani.