Untitled-43.jpgc Cathkinspa

Minä olin joskus nuori,sitten olin nuori ja kiireinen,sitten olin tosi kiireinen,nyt en enää mitään edellä mainituista.

Hallitusti elämä ensin antoi revähtää pohjelihaksen,kun se parani kiire jatkui ja kun en malttanut hiljentää,murtui saman jalan nilkka,siitäkin sairaslomalla ollessani jo suunnittelin:sittenkun saikku loppuu niin kiireet jatkuu tuplana.

Sittenpä jo elämä katsoi hyväksi ottaa yhden töpselin irti pikkuaivon reunamilta,en vieläkään malttanut mieltäni,irrotettiin toinen alaselästä ja kun uskalsinkin haaveilla mitä tekisin,uhattiin jo kolmannen irtiotolla .

Näin kuvainnollisesti.Elämä katsoi hyväksi lopettaa minun kiireeni, näin saan istua ja kirjoittaa ja korttiaskarrella ja kutoa,koska muuta en voi.Ja toisaalta nämä harrastukseni ovatkin todella mukaansa tempaavia.

Kiireeseen liittyy myös muisto aidasta kun kuopukseni oli 2 v.Minä häntä päiväkotiin kiikutin aamuvuoroon mentäessä jo klo 6,siitä sitten metrolle mennessä oli pakko poiketa naapuritalon pihan läpi,että ehti metroon.

Muutaman kuukauden sain sitä tehdä,kunnes yksi aamu siinä oli aita rakennettuna.Hitsin vinkura,minun oli pakko kiivetä sen yli ja sen verran vaikeaa se oli,että jatkossa juoksin vielä kovempaa mutkan kautta,mutta ehdittävä oli.

Joka aamuvuoroon mennessä olin siis juossut kunnon hikilenkin ja näin sain aloittaa raskaalla neuron vuodeosastolla työvuoroni hyvin kuntoilleena.

Nyt jopa ihmettelen,miten sitä jaksoi...mutta,aika aikaansa kutakin.