Enkelipostia 001 copy.jpgcCathkinspa

Enkeli oli tiputellut 4 höyhentä tyttäreni anopin kuistille ja pihalle,hän sitten postitti minulle nämä höyhenet ja odotin rauhassa mitä niillä on asiaa,ne ikäänkuin hakeutuivat askartelusalkkuun (leppäkerttu koristeiseen)  joka oli ajasta iäisyyteen siirtyneen esikois tyttäreni salkku.

Nehän halusivat tulla yhdistetyksi hänen suurella huolella valittuihin papereihin ja näin syntyi Enkelipostia kortti.

Melkein kaikki uskovat enkeleihin ja heidän näkymättömään olemassa oloonsa,ihan kuin se olisi vähän muotiasiakin.

Perhosten monilukuista lajikemäärää ei enää epäile kukaan,vaikkei olisikaan nähnyt koskaan jossain napajäätikön reunamilla.

Sieluni on adoptoinut muutamiakin perhosia,tarkkaa lukua en vielä tiedä.Vaan nekin täytyy päästää lentoon,kuten laulussa sanotaan,:"joskus tulee aika antaa poikasien siivet kohottaa...".

Sieluni perhosilla on suuri tehtävä suruprosessissa muunmuassa ja viimeaikoina olenkin taas paljon sitä työstänyt,joku kysyikin minulta "Miksi perhoset lentävät?" ja sai minut itkemään,koska ne lentävät siksi minun kirjoituksissani ja korteissa,koska niiden tarvitsee saada lentää.

Jokainen "teko" minua itseäni kohtaan vaatii prosessoinnin,niin hyvä kuin pahakin ja huonomman asian prosessointi vie sen takia kauemmin ja edistyy hitaammin,koska ne ovat yleensä enemmän tai vähemmän tuskallisia,siinä prosessissa perhoset sielustani toukka-asteelta käyvät useamman muodonmuutokseen läpi ,ennenkuin vapautuvat valoon saakka ja kevyiden ilmavirtausten mukaan,edetäkseen kevyiden lentojen jaksolle.Sellainen on erilainen kuin surun prosessointi.

Sieluni perhosilla on väritys kuin räsymatossa,tummat ja vaaleat ja värikkäät,kaikki tyynni rakkaita,jos se johtaa kehityksessä eteenpäin,lopulta ne kaikki nousevat pesistään,kurkottaen valoa kohti.

Nyt olen saanut paljon työstää ja samalla työstämisen myötä,asiat muuttuvat perhosiksi ja lentävät pois,mutta väsymykseen saakka ja sitten muistin,sehän on esikoiseni kuolemasta näillä tienoilla parin viikon päästä 2 vuotta,siitä perhoset kuiskailivat,pimeästä sairaudesta ja siitä kuinka ihanaa on ollut sielun päästä lentoon sairauden runtelemasta ruumiista.

Mutta,omathan ovat perhoseni tällä kertaa,toukka-asteella ,kaikkien muutosten kourissa väittivät olevansa kaikki Suruvaipan toukkia,mutta en perhosen toukkaa yhdeltä istumalta usko,joten asia kerrallaan.

Tämähän on kuvainnollista,kaikkeen muutokseen täytyy taipua,mitä ei voi muuttaa.

Näiden asioiden myötä olen saanut päästää  sieluni perhosia lentoon pesistään paljon,

suruvaippoja muka,totta ovathan ne sitä jossain vaiheessa,mutta on paljon organzan vaalean sinistä ja hentoa kultaa,hopeaa ,kaikkea.Mitä ylemmäs lentävät,sitä kauniimmin siipensä valoa hohtavat.

Tällaista visualisointia olen käyttänyt.Teen kortin tai runon,sen tarina pulppuaa sydämestä.