Olen katsonut viimeistä seitsemää vuottani taakse päin,en ole järjestelmällisesti mitään ylös kirjannut,en edes silloin vielä blogia kirjoittanut ,saatikka 10 v sitte,mutta kokonaisuutena asiat ovat kääntyneet niin hyvään suuntaan.Joitakin runosia matkan varrella raapustin.Mutta joskus vielä kirjan kirjoitan.

Karkeasti arvioiden ,on 11 v aikaa äitini kuolemasta,hän sairasti viisi vuotta ja nukkui pois.Sairaus muutti hänet,muokkasi persoonan,vei kävelykyvyn ja muistin,mutta lopulta antoi jäädä huumorin ja positiivisen asenteen.

Äitini joka oli kaunis hymyinen ja kooltaan pieni ja siro,oli elänyt monipuolisen elämän.Hänestä vois mallia ottaa yksi jos toinenkin,loppuisi niin turhat narinat.

On olemassa kruunupäinen morsian,silloin ammoisina aikoina kun hänet isäni kanssa vihittiin,ison talon tytär pohjoissavosta tuli etelä savoon yhtä ison talon pojalle emännäksi.

Siinä hää poseerauksessa on katseessa ujoa onnea ja luottamusta elämää kohtaan.Äitini aina sanoi:"mie siinä sukkaa kutoessa rukkoilin poikaini puolesta,jotta Jumala auttais heitä elämässä" ja sukkia lienee kudottu niilläkin sormilla muuan pari,koska lapsia oli 12. Poikajöyssijä enemmistö ja meitä tyttösia vain kaksi,minä ja isosiskoni,joten poikia en oo ikkään pelänny ja tiedän että he kantavat taskuissaan kaikenmaailman ruuvit ja mutterit ja muut maasta löytyneen.Tiedän että he osaavat kiivetä korkeaankin mäntyynkin ja juoksevat lujaa ja uivat kauas,sen tiesin jo hyvin nuorena.

Silloin raskaus oli joka vuotista olen kokenut suuren sisarusparven hyvänä asiana vielä aikuisenakin.Jokainen on vahvasti omanlaisiaan persoonia,jollakin ote on livennyt jo elämästä ja parvi pienenee,hitaasti mutta todennäköisen varmasti.

Nyt kun itse on tällainen ,komiasti kuuskymmentä täyttävä,mielettömän elämänmyllyn läpikäyneenä,elämällä on jokaiselle omanlaisensa mylly varattuna,ei pahassa mielessä,vaan myllypä kumminkin,omassani on ollut riittäävästi minulle,on aika kääntyä uuden lehden.

En olisi uskonut muutamia vuosia sitten,kun ahjo oli kuuma jo ennestään, mitä kaikkea joudun läpikäymään,mutta en tiennyt myöskään ,kuinka Suuri Elämä haluaa ihan tavallisilla perusasioilla luoda juhlaa elämään,siis elämän juhlaa.

Muistan aina,kuinka joskus nuorena ajattelin rakkaudesta,silloin ei vielä lapsia ollut:"Haluan kokea rakkauden joka raastaa,josta ei pääse irti,joka täyttää koko elämän"

Onneksi rakkauteni on tasoittunut ja rakkaudenkaipuuni täyttynyt,mieli ymmärtää jo että riehuminen ei ole hyväksi enää näillä vuosikymmenillä .Ja sellaista ei ole syytä tavoitella,mikä ei luo elämään onnellisuutta ja rauhaa.

Olen onnellinen siitä että negatiiviset kokemukset eivät ole saaneet minusta tehtyä riivinrautaa ja häkäkivi ominaisuuskin on huomattavasti pienentynyt.Nyt,vaikka tietää,osaa pitää tietämyksen sisällään,ei minun tarvitse kaikkea ääneen sanoa,voin poistua paikalta äänettömästikin,miksi uhrata kultaomenia hopeamaljoihin säilöön.

Ymmärrän elämästä paljon,soisin vielä ymmärrystä lisää kertyvän tulevaisuuden matkallani,sillain sopivasti,kauniisti.Unohtamatta sitä minkä oppimäärän on läpikäynyt,voi olla tukena samassa jollekin,mutta tukijan osa on väistyä,koska ei kannettu vesi kaivossa pysy ,elämän kokemuksellinen tukija antaa omasta kokemuksestaan esimerkillään,mutta jatkaa matkaansa kehittyäkseen ja antaakseen tuetun kehittyä omala polullaan.

Jokainen tekee valintansa itse niin hyvässä kuin pahassakin,mutta Suuri Mestari voi muuttaa pahankin elämässä tapahtuneen omaksi kunniakseen.Nöyrästi sen sanomaa kuunnellen,ja sen sisäistyessä matkaa jatkaen.