Metro lehdestä luin metrossa uutisen jossa kerrottiin tytön kuolemasta,kun hevonen pillastui irti olevasta koirasta ja tyttö putosi sen selästä.Myöhemmin kuoli vammoihinsa.

Tämä toi mieleeni muiston esikoiseni ratsastus harrastuksesta,kunnes sitten kerran oli ystävänsä kanssa hieman hakenut jännitystä rutiiniin ja istunut takaperin hevosen selkään,sillä seurauksella että oli tipahtanut maahan,siinä ei tullut murtuneita luita,mutta ratsastus into loppui siihen.

Oli varmaan pelottavaa maata maassa kun hevosen takajalat  paukahtavat ohi,huh.

Nyt on taas sellaiset päivät että ikävä on isompi häntä.

Muisti alkaa poimia pikku hiljaa kaikenlaisia tapahtumia,joita nyt parin vuoden päästä voi alkaa pikkuhiljaa käymään läpi,kyllähän ne hymyilyttävätkin,mutta myös itkettävät.

Tänään tuli itkuisempi asia mieleen,kuinka hän soitti sairaalasta,kun oli taas kerran kokeissa siellä,jotta nyt ne hoidot lopetetaan,hän aloitti lauseen nyyhkäisten,sitten sanoen:äiti sinun täytyy nyt olla vahva,ota kaikki tuki vastaan,terapia ja vertaistuki,minun hoitoni lopetetaan,pidetään enää yksi hoitokokous,jossa voi olla läheiset mukana ja kysyä kaiken mikä tuntuu tarpeelliselta....

"Ilmeetön katse ajatuksen verhona,kunnes sanat puhkeavat hänen huulilleen,

poistaen salaisuuden peiton,kuin hunnun naisen kasvoilta.

sanat solisevat puron lailla,muuttuen välillä matalaksi ja verkkaiseksi,

varjon käväistessä katseessa,raskaan muiston muuttuessa sanoiksi,

palatakseen taas kevyesti solisevan veden kaltaiseksi nauhaksi,

kuin vesi hyppelisi puron pohjalla kiveltä toiselle.

Ääni vaihtaa väriään auringon heijasteisesta samettisen tummaan ja takaisin."copyright Cathkinspa