Tämän jutun pohjana on aito ja oikea Karjalasta evakkoon lähtenyt henkilö.

"Mie muistan sen kun piti lähteä,yks lehmä ol ja sen sai ottaa mukkaan ,sen selän päälle kerättiin pussilakanan tapaisia ja ne täytettiin niillä tavaroilla mitä niihin mahtu ja koko perhe läks,käveltiin tietä pitkin Petroskoihin.Siirrettiin siitä uuden rajan tuntumasta pois,kuka minnekin ,jotkut joutui Siperiaan ja ties minne,meitä onnesti kun Petroskoihin päästiin.Suomen puolelle jäi enojen perheitä ja serkkuja,eikä sen jälkeen ole tullut yhteyttä pidettyä.Siellä kun mie menin kouluun ja en osannut venättä yhtään ja kouluun piti mennä,ensimmäinen sana minkä opin  sanomaan oli dum tai jotain semmoista,vaikka en ymmärtänyt mitä se tarkoitti,mutta suomeksi se oli hullu.Koululuokassa koko luokallinen toisti hullu,hullu,koska en osannut kieltä.

Ainoa lohtu siinä oli se että,koko perhe lähti samaan aikaan,paitsi perheen isä joka oli rintamalla."

Tämmöisen rungon hän kertoi,joka poikkeaa täysin tämän päivän osista pakolaisia ,joille ei kelpaa mikään,joilla on varaa sylkeä SPR:n tarjoaman leivän päälle ja joilla on vara sanoa Suomen ruokaa pahaksi.Suoltaa tekstareita älypuhelimestaan alvariinsa.Kova oli laki silloin venäjällä ja jos se ei miellyttänyt niin käytäntöön kuulemma sai pelätä tulevan :"Kyllä Siperia opettaa " pykälä.

Näin tänä aurinkoisena aamuna,rauhallisena sunnuntai päivänä,meillä ei ole sotaa eikä nälänhätää,ehkä jotenkin osaamme olla kiitollisia siitä...tai sitten ei,jokainen taaplaa tyylillään.