PEPE.jpg

Onhan sitä monen monta tarinaa ja lauluakin tehty herkkä sieluisista ihmisistä,mutta uskoisin vielä tämän mahtuvan niiden joukkoon ja tämän jälkeen monta muutakin.

Tämä kertoo...sanotaan vaikka mies henkilöstä,voi olla totta tai kuvitelmaa,ihan miten vaan.

Sen verran tunnen olevani hänelle ,en velkaa rahallisesti ,mutta kiitoksen haluan kertoa,hän oli hieno ihminen ja herkkä sieluinen.

Näitä aikoja ,vuosi sitten hän nukkui pois kesken askareitaan,taisipa jopa olla perunoita keittelemässä,mene ja tiedä,mutta nopeasti sai poistua,taivaallisiin porukoihin,kuten moni toivoo saavansa lähteä,saappaat jalassa n.s.,ettei tarvitse jossain hiipua hiljaa pois.

Mutta tämä henkilö,mahtava persoona,hyvä tahtoinen mutta heikko kovan maailman melskeessä,ei oikein osannut ottaa vastaan vastoinkäymisiä,taisi silloin mielellään ottaa lasisen laulukirjan,kitaran  ja haikeana silmät kiinni lauloi,oikein tunnelmoiden laulun:Maailma ilman rakkautta.

En osaa varmasti sanoa,eikö hän kenties itse saanut tarpeeksi rakkautta,koska se kaikersi sydämessä,vai oliko joku joskus ylenkatsonut hänen rakkautensa,taisi hieman olla joskus puhetta siitä,kun ei riittänyt kirkasotsainena elämään uskovana ,raittiina miehenä,niin päättipä katsoa mitä lasillinen punaviiniä tuo tullessaan,ei se oikein tainnut pitkässä juoksussa tuoda mitään tullessaan,vei mennessään sitä mukaa kun jotain tuli.Ei nöyristellyt ihmisten edessä,jos ei kelvannut niin ei sitten.

Mutta reilu sydän säilyi,ei hän muuta osannut,teki työtä ja lauloi vapaa ajallaan,toivoi maailman muuttuvan ,tai edes itsensä.Mikään ei tainnut muuttua.

Hän osasi legendaarisella tavallaan kertoa juttuja,jostain sieltä Savon pimeiden kuusikoiden laidoilta ,tiesi kertoa kummituksista,oliko tarua vai totta ,mutta ikinä en unohda sitä miten pelkäsin Ruoveden Ruhjotusta,en ole varma muistanko nimen oikein mutta sinne päin,isoisäni sen kai oli kertonut alunperin ja siitä sen matka jatkui vielä monen tuppposen äärellä, monien eri henkilöiden värittämänä.

Ukko Jumalaksi kutsui Taivaan Isää,teutaroitsi ja kapinoi,odotti ihmeitä,mutta tyytyi lopulta osaansa laulaen:"Jään lukkojen taa,en katso maailmaa,auringon valo on viety multa pois,missä kulkee se tie...jota rakkaus ei valoon vie"..jotenkin noin se meni.Ei hän siis missään kiven sisällä ollut lukkojen takana ,mutta herkkä sieluisena koki olevansa raadollisen itsensä vanki,kuten joskus voi kokea joku muukin.

Tarinat värittyivät aina,ei sitä kertaa etteikö niin olisi käynyt...oli nähnyt kun kaveri löi,en muista ketä ja milloin ,mutta lehmänkellollinen oli nenästä verta tullut...lehmänkellollinen,ei kohta kukaan edes tiedä mikä moinen on.

Hän tykkäsi pitää baskeria päässään ja meni sairaalaan katsomaan vanhaa ihmistä,sai baskerillaan niin iloiseksi toisen siellä sängyn pohjalla ettei kukaan muu olisi siinä onnistunut niin...antoi baskerinsa vähäksi aikaa vanhuksen päähän,kun vanhus niin pyysi ja hyvin yhteneväiset olivat ajatuksensa ,niin siinä hetkessä kuin muilloinkin aina lämmöllä toisiaan muistelivat.

Hän sanoi aina,tämän tien joskus valitsin ja tämä tie hänet vei,huolimatta siitä mitä hyvää hän myös oli aikaan saanut,ne tahtovat ihmisten mielistä unohtua,sanoohan vanha sanontakin: "Paha kello kauas kilkkaa,hyvä ei kuulu mihinkään."

Aina kun muistan häntä,muistan myös monen kirjavaiset kertomukset,joissa ympäristö eli aivan eri tavalla kuin kenenkään kertomana.Muistan kuinka hän heilautti pitkiä hiuksiaan ja lauloi ja soitti.

Rauha siis Hänen muistolleen ja kukkanen,ei punaisia ruusuja,niistä hän ei paljoa piitannut,mutta kukkanen kumminkin,kitara pykälään ja trubaduuri taipaleelle,tällä kertaa hän meni taivaan taipaleelle.