Sellainen Pyhäinpäivän aamu jotta vaaleanpunaisesta muumimukista saa juoda kahvia,siinä muumit niin halaavat ystävällisesti toisiaan.

Siitä halauksesta auringon alla muistui mieleeni äitini sanonta.Kun onnittelee niin sydämellisesti onnittelee ja kun sanoo hyvää päivää niin päivä on parempi silloin.

Hyvää Pyhäinpäivää sinne tähtitarhoihin.Siellä varmaankaan ei pihtailla hyvissä toivotuksissa,vaan täällä maan päällä unohdetaan että,aika jota vietämme on rajallista ja ne hetket jotka yhdessä olemme voimme tehdä kauniiksi tai kauheiksi ,välinpitämättömyys on on myös kauheutta.En toki tarkoita että kaikkia pitää heti ulos mentyä taputella ja halailla.

No mutta,saan siis olla Herran Armosta aamukahvilla,onko armoa vai rangaistusta,siitä voi joskus olla eri mieltä.Tänään tämä tuntuu armolta.

Jos tämä evakko minulle jotain opettaa,niin itsensä rakastamisen tärkeyttä,kuinka ensisijaisesti täytyy hoitaa itseään,sen jälkeen voimavarojen mukaan tulevat muut mukaan.

Olen nähnyt vauvelia ja hänen kirkas katseensa ja ihana hymynsä saa aikaan tosi kivaa kiherrystä sydämessä,sitä haluaa niin antaa ja kertoa elämän hyvistä mahdolisuuksista sitten kun se aika tulee,siihen asti riittää läsnäolo kun on paikalla.Aito lämmin läsnäolo.Miksi menisi ja olisi muissa maailmoissa,kai vauvelikin sen ymmärtäisi.

Niin ,voimien jakaminen tasaisesti ,se on myös nyt tapetilla.Olen aloitellut puolipäivä työn pitkän sairasloman jälkeen,en enää voi tehdä sellaista mitä selkä ja pää ei kestä,eli tahtia olen saanut hiljentää.Työ tuntuu aivan ihanalta,johtuen siitä että vaihtoehtona ajattelen kuinka huonosti olisi voinut käydäkään,olisi voinut jäädä ikuiseksi toipilaaksi halvaantuneena.

Nyt ,aurinkoisena päivänä,käyn kynttilät viemässä rakkaiden läheisten haudalle ,se hyvä mitä heillä oli antaa,sen muisto kantaa ja jos jossain vajavaisia olemme olleet,sen voimme antaa anteeksi itselle ja muille ja unohtaa.