001.jpg

Minua on puhutellut taas eräs,aika tärkeäkin asia.Kun on kohtaamisia,olemisia ja kahvilla käyntejä,eroavat ne kovastikin läsnäolon taidosta.

Voi istuskella jonkun kanssa tovinkin ja toinen keskittyy puhelimella räpläämiseen ,tai muuhun joka vie huomion pois sen hetkisestä yhdessäolosta.

Parisuhteesta ainakin sanotaan, että sitä tulisi vaalia,mutta niin täytyy ystävyyssuhteitakin vaalia.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä,jos joku haluaa minut tavata,vaikka pitkän tai lyhyemmänkin ajan kuluttua,niin puhelimen voi laittaa vaikka äänettömälle,mikään ei niin paljon turhauta kuin: "odota hetki ,minun täytyy vastata tähän...",kuinka niin muka joku jossain muualla ajaa tärkeysjärjestyksessä sopimamme yhteisen ajan edelle,ei se ole silloin yhteistä aikaa.

Yksinkertaisessa käyttäytymis ja huomioimis säännöissä on ensimmäisenä:Opettele olemaan läsnä.Tai lopeta harrasteleminen .Hengailun voi suorittaa siellä missä on tapana hengailla,olla näennäisesti läsnä,kun pään sisältö on aivan muualla.

Ei toisen aikaa voi pitää itsestäänselvyytenä,kun kerran ollaan sovittu tapaaminen ,niin sen tapaamisen ajan ei ole kenelläkään oikeutta ohittaa pientareen kautta,olettaen että hänen viestinsä:Mitä kuuluu? kuuluisi siihen kategoriaan,johon täytyy heti vastata.Kyllä minulla on kanttia sanoa.Nyt ei sovi,olen varattu,kertakaikkiaan varattu,jos en ole puhelintani muistanut hiljentää.

Onhan se tietysti itsetuntoa kohottavaa joillekin kokea olevansa niin tärkeä, että ei ehdi keskittyä paikalla olevaan.

Ai olenko minä kokenut nyt jääneeni jotenkin toisarvoiseksi ?Pointtina ei ole se vaan yleinen ärsyyntyminen siitä puhelimen näpräämisestä,alkaen eduskunnan täysistunnosta.

Joskus voi keikkatyöläisen kahvitteluja häiritä työpuhelu,joihin täytyy pyrkiä vastaamaan pikimmiten,ettei keikka ohi mene.Siitäkin on hyvä mainita ja pahoittelut suorittaa etukäteen,jos näin käy.

Miten silloin oikeasti "ennenvanhaan"pärjäsivät ihmiset töissään ja missään,kun ei ollut alati tavoitettavissa?

Minusta on jotenkin mukavampaa vaalia sellaisia ihmissuhteita,joissa annetaan aikaa myös läsnäolon muodossa.

Tähän voinkin kertoa esimerkin,kuinkas muutenkaan,esikoiseni läsnäolosta.Hän todella oli läsnä,kun jotain oli sopinut,hän katsoi silmiin ja oli kiinnostunut kuulumisista.Joskus olen hieman miettinyt,mistä hän oli ammentanut sen erikoisen piirteen.Kahville mentiin,siellä oltiin yhdessä,suuresti paneuduttiin jopa kahvileivän valitsemiseen jotta yhdessäolosta muodostuisi keidashetki.Toki ystäväpiiriini kuuluu muitakin kyseisen ominaisuuden omaavia,läsnäolon tähtiä.

Jopa pakolaista on ollut havaittavissa,kun heitä yritetään haastatella johonkin uutispätkään,ei ehdi vastata  kun kännykässä on jotain paljon tärkeämpää juuri silloin menossa.

Voihan se olla että odottaa elämältä liikaa,mutta sen sanon että aika ei ole kullannut muistoja tässä tapauksessa,muistot itsessään ovat kullanarvoisia .Nyt läsnä tässä,mutta kohta muistoiissani jo .