Minulla alkaa olla enemmän jouluja takana kuin edessä,tämähän on ihan tosi.

Menneissä Jouluissa riittää muistelemista,sieltä omista lapsuuden jouluista,omien lasten jouluihin ja nyt ensimmäisen kerran lapsenlapsen joulu tulossa.

Joulusta olen aina pitänyt,vaikka siihen kuuluukin lahjahässäkkää ja kaupallista häslinkiä.Siitä huolimatta en ota kiireitä kovin henkilökohtaisesti,tykkään kuunnella etukäteen joululauluja ja rauhoittua alkuperäisen kristillisen sanoman ääreen.

Ei lapsia sovi syyllistää siitä jos lahjoja tahtovat ja hermostuvat aaton lähestyessä.

Ei aikuisia sovi syyllistää joulumielen lietsomisesta.

Ei kauppoja saa kiusata myyntivoitoista ja osingoista.

Jos meillä on määräosamme leipää,se on riittävä,vaatetta päälle pukea,se on talvella hyvä ja katto pään päällä mieluiten ihmisen kanssa joka ei ole turhaan toraisa.Kaikki mikä sen yli menee on jo ylellisyyttä.

Siinäpä se kaikki pähkinän kuoressa ja mantelina jouupuurossa.

Vaikka kuinka päätämme olla laittamatta lahjoja tänä vuonna,on niin mukavaa salaa kääriä pikku lämmittelylahjoja.

Esikoiseni oli erityinen näitten lahjojen käärimisessä.Hän osasi iloita pienistä asoista.Nimikortissa pieni runon pätkä tai riimitelmä,kaikki huolella sommiteltu...kuinka kaipaankaan häntä.

Kuinka hyvä olisikaan jos ihmiset kaikkialla pysähtyisivät miettimään,mitkä asiat elämässä on hyvin ja jos huonoihin voi vaikuttaa poistamalla ne tai ainakin mahdollisimman vähiin kutistaa ne huonot asiat.

Jos on sairautta jota ei voi parantaa,sekin on hyväksyttävä ja pyrittävä nauttimaan niistä hetkistä joissa saa olla mukana.

Niin paljon hukataan elämän aikaa torailuun,kaunaan ja muuhun toisarvoiseen,kaikki voisivat luopua katalista aikeista ihmiskuntaa kohtaan.Lopettaa kertakaikkiaan jumomisen happamissa mietteissä.

Tänään olen erityisen kiitollinen pienen lapsen kirkkaasta katseesta rakkauden täyttämässä perheessä.Onnellinen siitä että lapseni saavat ottaa joulua vastaan, ei vain Kristuksen syntymä juhlana vaan myös suvun nuorimmaisen ensimmäisenä jouluna.Hänen hymyilevä kirkas katseensa on paras joululahja tänä jouluna.

Toivotaan tulevaisuudelle paljon valoenergiaa ja puhdistautumista hyviin energioihin.