Elämä se on semmone;n antaa enste,sitten ottaa ja ehkä antaa takaisin muussa muodossa.

Tänään oli taas osoitus hetkellisyydestä,koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu.Minä olin pukenut runsaasti päälle vaatetta ulosmenoa varten,mutta en ottanut tuulen puolelle kainaloon ylimääräistä huiviakaan, se oli hyvä se,nimittäin kaatua rätkähdin kadun keskikorokkeen reunaan,ihan pitkin pituuttani,auto ei pysähtynyt vaikka oli suojatie,koska olettivat todennäköisesti että en ehdi ampaista ylös ja ylittää vielä katuakin.Olisi kyllä ollut aika mukavaa jos olisivat tarkistaneet pääsenkö ylös ollenkaan maasta. Kun olin menomatkalla,muuan mummo oli juuttunut lumeen risteyksessä,eikä uskaltanut liukastumisen pelossa ottaa enää askeltakaan,siinä siten tarjosin käsikynkkää ja pääsi turvallisesti risteyksen yli,minulle tuli hyvä mieli kun sain auttaa hänet pinteestä ja hän oli ikionnellinen avusta.

Tee siis toiselle kuin toivoisit itsellesi tehtävän.En toivo että kukaan jatkaa pysähtymättä jos kadulle kaadun.

Joskus aikoja sitten olimme tehneet esikoisen kanssa treffit Sokoksen pääovelle,mennäksemme hieman shoppailemaan.Kuinka ollakaan,siinä sitten turhamaisine kenkineni seisoskeltuani tovin,onnistuin juuttamaan kengän kannan ritilikön väliin mikä oli oven edessä,onneksi sitten esikoinen pyrähti paikalle ja päästi minut pälkähästä ja että me nauroimme,nauroimme vesissä silmin kun hän irrotteli kenkääni.Meillä oli "tyttöjen mukavaa"tyttöjen iltana.Myöhemmin rankkasade rajoitti hullutteluamme.Mutta sittenkin meitä nauratti.

Toinen kerta vuosia myöhemmin kenkäni joutui taas kaltoin kohdelluksi.Semmonen vappu kenkä jossa oli ohut hihna kannan takana,tyttäreni oli jo silloin sairastunut siihen imusoluke syöpään,eikä usein naurettu enää.Kuinka ollakaan menin siis hänen luokseen auttamaan vappusiivouksessa, ja kengät jätin oven pieleen.Kohta heidän upea ja ylväs koirapeijooni tapsutteli lattiaa ympäri minun kenkäni suussaan ja oli puraissut sen kantaremmin poikki. Minulla pääsi katkera itku,johon esikoiseni tuumasi:pikkasen suhteellisuudentajua murheeseen kaivataan,eihän tuo kenkä ole kaiken rinnalla mitään",ei ollutkaan, vaan itkinkin sitä kaikkea,kenkää,meitä, kaikkea sitä mitä ei enää voida korjata.Nyt ei korjautunut enää tilanne nauramalla asian päälle,katsoimme toisiamme silmiin ja ymmärsimme,että elämä oli antanut nyt meille köniin ja antaisimme sille takaisin jos löytäisimme sen elämän könin.Ei auttanut kuin olla vaan.Naurut oli naurettu.