Näinhän se menee ,nuoruus on katoavaista,kauneuden kysenalaista katoamista ei itse huomaa,koska ei vaan näe sitä.

Juhannusaatto toi mieleen muiston kaukaisesta juhannuksesta.Silloin ei tansseihin päästetty ennekuin oli rippikoulun käynyt,voi sentään kuinka jännitti odottaa juhannuspäivää ja ripille pääsyä,sitten pääsisi juhannuspäivän iltana lavatanseihin.

Suurella innolla naapurin tytön kanssa sinne menimme,tansseihin siis,päällä oli molemmilla se rippihamonen ja pitsipusero.mieli täynnä jännitystä,tunnelmaa lava tanseista järven rannalla.

Mutta,mikä pettymys,väkeä oli vähän,kaikki olivat riekkuneet edellisillan aaton tansiaisissa voimnsa loppuun ja muutama vain tuli paikalle.Ei yhtään tanssittajaa ja pettymys pisteet kohosivat kymmeneen,sitäkö se olikin tansseissa käynti,suurta saippuakuplaa,joka poksahtaa hajalle.

No,kyllä sitä vielä ehti muutamat lavatanssit käydä,ennen perheellistymistä,mutta koskaan minusta ei tullut lava tanssien fanittajaa erityisesti.On se mukavaa että löytyy heitäkin ,fanittajia ja fanittajille lavoja.Minä kudon tänä juhannuksena todelliset juhannussukat,on pitsiä ja lehvää ja ties mitä.Esittelen ne sitten sopivassa käänteessä.Hyvää Juhannusta tänne piipahtaneille :)