Silloin hyvin keskeneräisenä,voi antaa pois jotain ehdottoman tärkeää tai rikkoa sen ymmärtämättömyyttään ja jos sen takaisin saa kypsyneenä elmässä,silloin siitä voi nauttia sen ansaitsemalla tavalla.

En malta olla mainitsematta onnesta,joka täytyisi vanhan sanonnan mukaan piilottaa:"Kel onni on,se onnen kätkeköön"

No,ei minun onnessani ole varsinaista kadehtimista,riippuu siitä mitä pitää onnekkaana elämässä.

Minun onneni on arjessa ja tavallisuudessa,nyt minusta on jo tuntunut kauan aikaa,että olen löytänyt oman paikkani.Olen erittäin hyväosainen heidän joukossaan,jossa avh jättää niin pysyvät vammat,että ...jotta...vaikka jää toispuolinen halvaus.Minä saan pitää virkkuskoukkua kädessäni langan kera ja suorastaan ihastua siihen onneen joka säilytti liikuntakykyni.Jutut joita virkkaan tai neulonm,ovat minulle paljon enempiarvoisia kuin vaikkapa,naapurilleni.

Kun on käynyt rajalla,oli se mikä raja tahansa ja se ruoho kun ei olekaan aina vihreämpää aidan toisella puolella,silloin sen havaitsee,pienen onnen kantamoisen,sellaisen joka asettelee hetkeen,aikaan ja paikkaan.

Olen onnellinen ja kiitollinen,siitä näkökyvystä jolla saan aistia,siitä kuulosta kuullakseni ja ennenkaikkea itseni hyväksyneenä anteeksi antoa opetelleena,sekä ensin itselleni ja sitä myötä myös muille.

Niinkuin rantakivet,vedessä,vesi niitä ajan kanssa hioo,lopputuloksena tai kesken eräisenä,kaunista mosaiikkia.