Tiedän tämän otsikon todellisuuden kun äitini sairastui ja lopulta joutui laitoshoitoon,kun häntä ei enää voinut kotona hoitaa.Hän joka oli suurperheen äitinä ollut,hoitanut 12 lasta,haudannut yhden lapsista vuoden vanhana kuoltuaan.Mies ja omatkin vanhemmat oli hoidettu ja haudattu.Eikö hän olisi näin jo ansainnut arvollisen hoidon,vaikka etelän suuriin laitoksiin lopulta hoitoon joutuikin.

Paikka täällä eteläisessä suomessa oli iso,mutta toivoimme parasta,emme halunneet pelätä edes pahinta.En halunnut olla hankala tytär,joka turhista nirisisi,mutta enemmänkin olisi pitänyt näköjään puuttua asiaan.

Minä olin kuopukseni kanssa,hyvin ansaitulla lomalla ja äiti oli mielestäni turvallisesti hoidossa...mutta,ei mennyt monta päivää kun osastonhoitaja ilmoitti äidin pudonneen yöllä sängystä ,mutta eivät katso aiheelliseksi tutkia asiaa tarkemmin.

Toisen kerran saman viikon aikana tiputtuaan hänet vietiin sairaalan päivystykseen ja siellä ollessa,osastonhoitaja kirjoitti hänet ulos hoidon piiristä ja näin hän oli yhtäkkiä ilman paikkaa johon palata sairaalasta.

Eihän ketään taivasalle heitetä,joten hän joutui ylimääräiselle keskilattian paikalle odottelemaan jatkopaikkaa.Kun tulin sitten lomalta,entisen hoitopaikan osastonhoitaja ei suostunut puhumaan ollenkaan kanssani,kun halusin  tietää kuinka heidän toimintansa on edes oikeutettua,olin toki jo saanut kuulla heidän hoitaja pulastaan ja väsymisistä,mutta sittenkään en uskonut näin pitkälle mentävän,saadakseen tilalle väemmän hoitoa tarvitsevan.

Minä otin sosiaali jollekin pomolle yhteyttä kirjallisesti ja tein siinä putoamisen mahdollisuudesta huomautuksen ja kyselyn kuinka voidaan noin nopeasti poistaa pitkäaikais laitoksen kirjoilta.Siihenkin ajallaan vastattiin ympäripyöreästi ensin.

Tässä kyseisessä jonottelu sairaalassa kerran äidin vointia puhelimitse tiedusteltuani hoitaja sano kerrani:Teidän äitinne ulvoo kuin susi kaiket päivät.

Siis mitä. Eihän onnettumuus vielä ollut paljastanut oikeita kasvojaan.

Menin osastolle pikapikaa ja äitihän valitti kovalla ääneen ja itkikin,hoitaja kehtasi siinäkin mainita asiasta minulle,kuin se olisi omaisten syy.Kyllähän minä sanoin jotta kuvatkaa nyt hemmetissä se lonkka,joka sijoiltaan menee ja pudotessa ainakin ja kun siinä sitten tuskaisena koko porukka raahaatte pesuille,nin mistähän se itku johtuu jos.

Toden totta syynä oli sijoiltaan meno jonka sitten korjailivat,mutta äitini luotto varmasti kohtalaiseenkaan hoitoon oli jo kärsinyt suuren kolauksen.Ja lisäksi nämä hänen kuultensa ilmaissut kannanotot suden ulvomisesta eivät varmasti nostaneet luottopisteitä.

Ja järjestyihän se uusi paikka ja joustavasti vielä lähempää kotiamme,vierailut hyvin mahdollistaen työ päivän päätteeksi.Sosialli jokupomo oli jo kirjalisesti pahoitellut äitini kohtelua ensimmäisessä laitoksessa,ehkä joustoa uuden paikan valinnassa löytyikin siitä syystä.Lopulta hän pääsi Myllypuron pitkäaikais osastolle,jossa hoito oli hyvää äiti ei enää itkenyt ,ei kivusta eikä muutenkaan,päinvastoin hymyili ja oli iloinen,mikä tietenkin meidän lastenkin mieltä valaisi.

Ajallaan hän siirtyi ikiuneen ilman kärsimyksiä ja pelkoa.

Loppukaneettina tähän haluan sanoa,ettei se hoitajien määrä takaa hyvää tai edes kelvollista kohtelua,ellei kertakaikkiaan sovi hoivatyöhön.