Onko oikeasti olemassa sattumia,vai ovatko lähes kaikki pikkutarkkaa suunnitelmaa?

 Minähän voin vain omalta kohdaltani nähdä tarkoituksenmukaisuutta sattumilla ja jopa n.s. huonolla tuurillakin.Ihan vain tässä sattumalta aamulla kello viisi aamukaffetta keitellessäni tuli mieleen hemkilö kaukaa työmenneisyydestäni,me emme suotaan sanottuna kumpikaan ymmärtäneet toisiamme,puhuimme vain jotenkin niin eri kieltä ja asioista oltiin eri mieltä.Hän oli ihan herttainen blondi,joka oli saanut hyvän ja mielenkiintoisen elämän,jopa tunnetuksikin asti väitelleen elämän kumppanin vierellä.

 Olihan minullakin oma elämä valitsemani kumppanin rinnalla,ei puuttunut vauhtia,eikä vaarallisia tilanteita,mutta vähän kaikersi mieltä,miksi en duuni kaverini kanssa löytänyt minkaanlaista yhteistä pohjasäveltä.

Eipä siinä mitään aikaa kului,emme edes vuosikausiin sattumaltakaan törmänneet,kunnes sitten ykskaks seika ratikassa,hän tuli viereeni istumaan ja sanoi:sinä et ole yhtään muuttunut(todellisuudessa ainakin vaatekokoni oli suurentunut,mutta hän tarkoitti että vain silmistä näkyy kokemuksen häive.

Kerrankin siinä en päässyt pakoon häntä,koska istuin seinän vieressä,olinhan jotenkin aina tuntenut sen ymmärtämättömyyden aidan välillämme.Eipä hätiä,mitiä:kysyin :Nooh onko elämä silkkihansikkain kollegaa käsitellyt matkan varrella?Ei,hän sanoi.Oli juuri matkustanut suomeen läheisen hautajaisia järjestämään,koska oli ainoa lapsi ja sitten hän sanoi että olihan hänellä tuo aivoinfaktikin pari vuotta sitten...siinäpä elämä ohjaili kohtaamisemme ,jossa saimme todeta kuinka toinen toistamme yhtäkkiä ymmärrämme...aa,tiedän tunteen,oi minkin silloin ajattelin,miten tässä käy,kun maailma heitti kuperkeikkaa ,eivätkä jalkani kannattaneet.Ei minua ainakaan voi syyttää siitä,ettenkö olisi osannut heittäytyä elämän virtaan,eikä häntäkään.Ehkä meidän kummankin oli ollut vaikea itseämme ymmärtää,aika samankaltaisia taidamme olla ja nyt kun löytyi yhteinäiset kokemukset,olemmme vielä pari kertaakinn törmänneet.Toisella kertaa hän tuli metrosta asemalle yhtä aikaa ja sanoi.Noinko sitä ylpeänä mennään ettei tervehtiä ehdi?Minä sain todeta siihen ykskantaan,että,en näe tietyn matkan/ metrin päähän kasvoja selvästi,koska silmänpohja rappeuma on edennyt niin.

Oikeaastaan oli ihan hyvän tuntuista tavata hänet,meillä on Elettyä elämää paljon,ei ole ollutkaan tarkoitusta tehdä elämään päiviä lisää,vaan saada päiviin lisää elämää.

Näin

Näin sen näimme,opetti elämä meitä toisiamme ymmärtämään,läheisen poismenon kokeminen ja vaikeasta sairaudesta toipuminen melkolailla hyvin ,jottenko sanoisi:Astiaa jaloa käyttöä varten kuumennetaan ja taotaan yhä uudelleen,eikä se jalous piilekään saada osallistua hienoille ja kalliille päivällisille samanmielisten kanssa.Voi se astia ollakolhiintunut ja alumiininenkin,mutta voi tuoda avun hädän hetkellä ,tarjoamalla juuri sopivan makuista keittoa,jonka turvin jaksaa taas hetken.

Ei ole sattumaa,vaan kaikki yhdessä vaikuttavat Jumalan parhaaksi,onko se Hän joka meitä kouluttaa,onko elämä korkeakoulu vai mikä lie.

Tänään saan hetkessä vielä kutoa sukkaa suurta kiitollisuutta tuntien elämän muokkaamassa sydämessäni elämää kohtaan kumminkin.