O my brother ,taisin sen vain sanoa ajatuksissani,en ääneen,omasta mielestäni olen osannut olla joskus oikeassakin paikassa hiljaa.

Ovikellon soitua ,kun avasin oven,näky oven takana sai minut mielessäni huudahtamaan.Siinä hän seisoi,aurinkolasit silmillään ja nostettuaan ne pois oli näkymä aika raju,hitsin mörkömäinen musta silmä,o my Gard,anna mun kaikki kestää...Hän vain poikkesi pikkuisen teutaroimaan siinä,kahvin kupin äärellä selitti kiihkeästi,kun olin sanonut ;toki voin muistaa sinua iltarukouksessani.Siis silloin alkoi n.s teutarointia,(teutaroinniksi sanotaan siellä mun synnyinseudulla sellaista kun vähän niinkuin hakkaa päätään seinään,turhaan.)

Hän sanoi:"Ai iltarukouksessa,älä kuule tee niin,mitä enemmän häntä muistetaan,sitä vaikeampi on olla."Hän oli kerran n.s. tullut uskoon,oi muistan ,kuinka kirkaskatseisena hän siitä kertoi,aivan kuin häneltä olisi poistuneet kaikki maailman murheet hartioilta,hän näytti suorastaan kauniilta,ei ikäänkuin ollut edes ryppyjä,hän oli jotenkin niin vapautettu kaikista taakoistaan,silloin,mutta kuluihan siinäkin aikaa,hän kävi jopa perustamassa Aa-kerhon erääseen syrjäkylään,koska siellä oli sille tarcetta.Mutta mikä lie vanha vihtahousu ,kun nosti lasin hänen huulilleen takaisin,seura teki kaltaisekseen ja houkutus oli liian suuri,eikä siitä enää ollut koskaan tahtoa tarpeeksi taistella irti.

Hän oli hyvin herkkä henkilönä,mutta reilu ja rehellinen.Siinä siis kun teutaroitsi keittiössäni,sanoi repineensä Isosta Kirjasta pari sivua irti ja polttaneensa ja sanpneensa Ukko Jumalalle,kuten hän itse Luojaansa aina nimitti,oli siis sanonut:"Miks et auta,miksi et anna voimaa,miksi hänen täytyy olla orjana edelleen,saamatta siihen vastausta.Ei ollut varmaankaan juuri hänen bravuurinsa olla jalo kilvoittelija,mutta ei hän Luojaansa kieltänyt ,ei silloinkaan kun yksin jo oli ja asui,viimeisen kerran näin hänet hampaattomana metro asemalla,sattuimalta tuli samaan aikaan.Yhä oli hymy herkässä,kysyin:Missäs hampaat ,johon vastasi En mie tiijjä,jos tietäsin ,suuhunhan ne laittaisin...oli jo jotenkin antanut periksikin,ei häntä auttanut julkijumala eikä Aa toverit,olivat kuin unohtaneet jo hänet,jokainen taisi parhaansa mukaan,omiaan rakennella,niinhän sitä ihmisille tahtoo käydä,kun apua tarvitsisi,niin kai minäkin ,sellainen olen,en tyrkytä apua enkä neuvoja,mutta en ole niiden kipeäkään.Jokainen ,oman laisella tavallaan etiä päin menee.

Maailma meitä muokkaa Mattiseni,sanonta sekin.Yhtä asiaa hän ei unohtanut,vaikka taisikin viime ajoillaan jo unohdella yhtä sun toista,Luojaansa ei unohtanut,ei kieltänyt,mutta ei Luojakaan häntä hyljännyt.Hän ikäänkuin näki mitä kohti meni,vaikka ei voittosaattuessa kulkenutkaan.Siellä kerran,edessä tuntemattoman,kuka tietää,kenties jollain tapaa energiamme vielä saavat kohdata.Sitten kun aika on.