Minua alkoi puhutella eräs aihe,kun mandalaa virkatessani kuuntelin samalla musiikkia,sekalaista musiikkia,niin ajatus pysyy vapaampana.

Nousipa siinä sitten mieleen vertauskuvauksellinen matka,koska jo useiden päivien ajan ,ehkä viikkojenkin ajan,on sisin halunnut käydä läpi asiaa nimeltä matka.

Kerran,siitä on jo runsaasti aikaa lienee jopa 20 vuotta ,kenties enemmänkin,silloin ei ollut rahaa heitellä joka vironlaivaan,vaan silloin täytyi kyllä harkita mihin rahansa laittaa,mutta silloin tarjoutuikin ilmaisen matkan mahdollisuus.Meitä oli useita henkilöitä jotka tartuimme tilaisuuteen ja niin iloisina ja odottavin mielin nousimme laivaan,päämääränä elämässä eteenpäin.

Ikävä kyllä paatti haaksirikkoutui ja kukin pyrki pelastautumaan omalla tavallaan,rannalle oli päästävä ,koska avomerelle hukkuisi jokainen ajan kuluessa.

Totta niin kaikki pelastuivat,mutta eri paikkoihin,mikään ei kenestäkään enää tuntunut samalta kuin ennen haaksirikkoa,edelleen se öisin saattaa herättää,tunne hukkumisesta,tunne siitä,että ei saa mistään otetta pysyäkseen pinnalla.Joku ajautui jonkin laudan kappaleen varassa rämeisen rannan turviin ,juurakkojen sekaan,sieltä sitten risupartana tähyillen ympäristöä,näkyisikö ketään missään ja jos näkyisikin,uskaltaisiko ottaa apua vastaan.Joten kutenhan sitä nykyäänkin selviytyjät telkkariohjelmissa koppakuoriaisia syöden päivästä toiseen pääsevät.

Eräskin näistä selviytyneistä kertoi kylläkin mieluummin karkoittansa ihmiset läheltään,koska pelkäsi,pelkäsi että koska mikään ei voi palata ennalleen,on parempi olla pettymättä enää mihinkään,voimavarat riittäisivät vain päivästä toiseen liukuen,mutta suurempi ilo jo voisi suistaa kokonaan radaltaan.

Tottakai tässä on puolet totta ja puolet ajatuksenlentoa,kuten eräs heistä sanoi,antavansa parran kasvaa niinkauan kuin kasvaa ja sen varjosta elämää seurata,joskus ilonkin häivähtäessä,silmäkulmassa,vaikka sydän olikin paikalleen jähmettynyt.Ei häntä kukaan voinut auttaa elämään normien mukaan,hänelle riitti tieto menneisyydessään kohtaamastaan mahdollisuudesta elää elämää ja nyt tyytyi sitä muistelemaan.Oikea Risuparta mörkö ulkopuolisen mielestä,mutta hänet paremmin tunteva tietää,että hän haluaa maastoutua yklsinäisyyteen,hengittää niin varovasti,ettei jääpuikot ympärillä sula,horroksessa olosta ihmeellistä mielihyvää tuntien.Kuilun reunalla,muttei kuilussa,rannalle haaksirikosta pelastautuneena ulkoisesti,vaikka sisältä eivät   haaksirikon tuomat vammat koskaan korjaudu.

Rauha hänen sielulleen ja muidenkin .