Nyt olemme saaneet taas kesän kiinni,ensin talvet ja tuiskut ja kun niihin väsyy toivoo kevään saapuvan ja kun kevät venyy,niin kesä tupsahtaa sitten suoraan syliin,kun lähtee tarpeeksi hyvin pukeutuneena ,varustautuneena takatalveen,näinhän se menee,kevät toisensa jälkeen.

Kuten jo joskus todenneena,ei maa mitään uutta päällään kannna ,lienee siltä alkupamauksesta lähtien alkanut toistaa itseään,näkeehän sen luonnossakin,joka kevät sama juttu,ellei joku myrkytä maisemaa.Hyvää tahtoen tuhoaa rikkakasvia,siinä sivussa lakaisee puustonkin olemattomiin,kuten muinoinen mummo nokkosia hävittäessään ja...mummo on tosi juttu.

Minulla eilen virisi mieleen,ensin paha mieli ja sitten sen aiheuttama  tapahtumaketju.Ja sen jälkeen monta muuta tapahtumaketjua työn varrelta ja ne kaikki koskivat kuoleman äärellä olevaa ihmistä.

Kun olin vielä ihan semmoinen vasta kuoriutunut hoitsu ,ylevine asenteineni,silloin menin töihin osastolle sairaalassa,missä myös moni tuli saamaan terminaalihoitoa.Minä olin aina siihen saakka ajatellut ihmisen kuolemaa lähestyessään muuttuvan jotenkin jaloksi ,sellaiseksi että kun kuolemaa korjaa,korjaa sitten "valmista viljaa".

Mutta eihän se ihan niinkään mene,viheliäinen inhimillisyys ,se vanha vihtahousu moottorinaan,puskee läpi tavalla tai toisella ja minä sain kokea silloin sitä juuri siinä toisella paikalla,sain avustaa perushoidollisissa toimissa potilasta,että hän hitaasti saa kasvonsa pestyä tai edes jotain.  

Eräs asiakas nimenomaan on jäänyt aina mieleeni.Sivistynyt henkilö,paljon maailmaa nähnyt,hänestä oikein huokui sellainen maailmankansalaisuus.Siinä hän sitten kuitenkin viime metreillään ei saanut erkoiskohtelua,ihan vaan tavallista talutusapua tai mitä kulloinkin.Kuolemastakin hän minulle puhui,ei pelännyt,harmitteli vaan,kun niin monta asiaa jäi kesken,sehän on aivan luonnollista.Mutta yhtä asiaa en ymmärtänyt,kun hän muuten käyttäytyi hyvin kaikkia kohtaan,niin oma puoliso sai kaikki syyt niskoilleen,hiljainen ja nöyrään asntoon niska painautuneena,hän sai solvausta jos toistakin osakseen ja sai kuulla kuinka tyhmä ja tietämätönkin on,siitä toki myös puolison kanssa kahden vaihdoimme muutamia sanoja,kerroin :sairastunut puoliso puskee pahan mielensä ja pettymyksensä sairaudelle häviämisestä lähimpään henkilöön,tässä tapauksessa hän ei enää kyennyt kertomaan kuinka rakasti,vaan hän toi sen julki kuinka paniikissa hän oikeastaan olikaan,kun joutuu lähtemään ensin iankaikkisuuteen.Ja jos hän oli ajatellut vielä anteeksi pyytää pahoja puheitaan vaikka viime metreillä,hänelle siihen ei tullut mahdollisuutta,kooma vei sen mahdollisuuden,vei sen häneltä ja vei hänen puolisolta mahdollisuuden kuulla ne kaivatut sanat:rakastan sinua.

Vaikka minä en ole asiantuntija,koska en ole itse vielä kuollut,niin siitä huolimatta kun olen törmännyt siihen,nimenomaan siihen kuinka se oma pelko pukeutuu kaikkimäärääväksi tuomioksi ja vihaksi ja kuinka paljon se saa pahaa mieltä aikaan kaikille.Ja kuinka tärkeää olisi ehtiä sopia asioita ennen auringon laskua.

Oma tyttäreni sanoi minulle n. vikkoa ennen kuolemaansa:"Äiti,sinä olet rakas".Hän myös ehti kertoa sen että kaikki paha olo ja pettymykset sairauden etenemisestä purkautuvat hänen puolisoaan ja äitiä kohtaan.Hän pahoitteli sitä että sairaus oli häntä muuttanut,mutta hän toivoi minun sen kestävän,koska olen äiti ja äitien pitää kestää kaikki.Olenhan minä sitä ajatellut,josko olisin toisin tehnyt jotain,mutta koska mennyttä ei voi muuttaa,eikä sairastuneetkaan voi mitään sille että tunteet menevät järjen edelle,kun sairaus on kaivautunut joka ytimeen ja huumaavat lääkkeet saavat mielen tekemään kepposia.Voi kunpa mahdollisimman moni kokisi vielä sen hetken ennen ajan loppua,että ehtisi sanoa jäähyväiset,ettei jättäisi niin viime tippaan kuin asiaks joka koomaan meni ja puoliso sai odotella,josko unessa ilmestyisi vapahduksen sanat lausumaan.

Viimeinen visti jonka tyttäreni puhelimellaan lähetti minulle oli"Hyvää yötä rakas äiti,enkelit myötä"Se sisälsi kaiken mikä oli minulle tärkeää,vaikka jouduimme taipumaan sen tosiasian edessä,että häntä ei voinut parantaa,niin iankaikkisen elämän toivo ,joka hänessä ei sammunut loppu metreilläkään,soi myös lohtua meille läheisille,se mikä on kaiken a ja o.

Eilen eräs toinen henkilö kärsi syyllisyyttä ja voimattomuutta siitä tekikö hän kaiken isänsä hyväksi oikein kun isä saiarasti samoiten parantumatonta sairautta.Hän sai niin myöhemmin viestin rajan takaa:"Muista minut terveenä." Siinäkin tapauksessa heillä oli aina ollut hyvät ja läheiset välit ja siksi tytär tunsi syyllisyyttä,kun ei voinut auttaa enempää ja vieläkin enemmän,uskollaan ja toivollaan taittaa sairauden voimaa,ei,mutta isä välitti hänelle vapahduksen,Muista minut terveenä.

Muistetaan se hyvä mitä on ollut ja mitä on.