patsas.jpg

Minä olen taas miettinyt,miettinyt ja puntaroinut,kiännelly ja viännelly,siis sitä mikä tekee meistä me,sitä mitä olemme.

Itse koostumme sen lisäksi että vettä on paljon,nin muistoista,tämän hetkisen elämisen muistoista,siis menneisyydestä.Voin jäsennellä elämäni ajanjaksoihin,esim,ennen lasten syntymää ja sen jälkeen,siitä saakka kun lapset ovat pois lentäneet pesästä ja kohdallani on vielä ajanjakso nimeltä.Esikoiseni kuoleman jälkeen.

Minä kävin muistelemassa synnyinseudullani. Ajeltiin vanhimman veljeni kanssa,siellä missä oli vielä joku aika sitten kouluni perustat,"siinnon miun koulupohjani "sanoi legendaarinen veljeni Pepe. Koulu oli tuhoutunut tulipalossa,nyt oli perustatkin raivattu pois,halkaistu kallioon tien pohja.Sielläkin näytti kaikki pienemmältä,mäki joka oli lapsena nimeltäänkin Pitkärinne,koulusta tullessa se tuntui nälkävuorelta,kun jo oli koulussa väsyttänyt itsensä.Nyt se oli siis pahainen nyppylä,jos sitäkään.Kaikki mittasuhteet olivat muuttuneet,se seutu oli kutistunut melkein tulitikku lootan kokoiseksi.

Niin muistoista,kun muistelemme jonkun kanssa samaa henkilöä tai asiaa,voi sanoaesim:"Minun siskoni" ja sitä värittää ne muistot joita olemme yhdessä matkan varrella poimineet,ne naurut ,joita nauroimme vedet silmissä ja likipitäen pissatki lirahtaen,ne värittävät meidän muistojamme,minulle hän on jotain täydellisempää kuin kellekään muulle, hän ei ollut pahansuopa,eikä panettelija,ei pilkannut,vaan toivoi hyvää,auttoi ja kannusti.Sellainen on Mun Sisko.

Nyt kun aika on kullannut muistomme ja jos toinen ei jaksa muiostaa,toinen voi kertoa millaista oli kun....sitä ,tätä ja tuota,minä esim.voin käydä ajatuksissani niin elävän tuntuisesti meidän lähijärven rannalla "katsomassa" kuinka hän sukelsi järveen ja pudotti uuden karhean kihlasormuksensa järven pohjaan,eikä sitä löydetty,ei seuraavinakaan kesinä,niin se piiloutui ja elää muistoissa suurena ja siltä kohtaa surkeana uintireissuna.Entä sitten kun hän rakastui tulenpalavasti mieheensä  joka hänet sillä sormuksella kihlasi ,oijoi, minä olin juuri sellaisessa romantillisessa teini-iässä ja oli aivan henkeä salpaavaa seurata heidän elämäänsä,kuinka nopeasti hän olikin ison talon emäntäjä ja lypsi käsin lehmiä navetassa,sekin oli minun mielestäni jotenkin pakahduttavan romanttista,enhän minä osannut lypsää,sen minkä naapurin mummo antoi yrittää,sekin vähäinen meni kumisaappaan varresta sisään.Se oli minulle mahdoton tehtävä ja hän joka aamu meni navettaan,hoiteli lypsyhommat ja siinä sivussa pyöräytti kaksoset.Voi ihme ja jysäys.Semmoinen on Minun Sisko.

Silloin kun ilo oli ylimmillään jaoimme sen ja suru suurimmillaan,hän jaksoi olla tukena.

Kumpikin meistä tietää sen ettei jätä toista pulaan tai hätään.Jos ei muuta nin kuten hän aina sanoi siellä vieraillessani ja yöpuulle käydessä"Nyt sisko kädet ristiin ja iltarukous" hän lausui Levolle lasken Luojani hartaalla ja soituvan rytmikkäällä tavalla,liittäen loppusiunaukseen kaikki sisarukset, lapset ,ja muut.Minusta tuntui silloin että mikään paha ei voi koskaan lannistaa kun siskoni on turvanani.

Siis , Levolle laske Luojani,armias ole suojani,jos tilaltain en nousisi,Taivaaseen ota tykösi .Aamen lisäksi,siuna ja varjele siskot ja veljet ,heidän lapsensa ja lapsen lapset,anna rauhan pysyä maassamme.