IMG-20141115-WA0002.jpgEi aina voi kaikkeen valmistautua,eikä liene tarpeenkaan."Asiat on tapana laittaa kuntoon " ennen kuolemaa,silloin kun on niin vanha ,että on soveliasta testamentissaan säätää jälkeensä jääville omaisuuden jaosta.

Ulkopuolisen silmin seurattuna vanhetaan sävyisästi ja kuollaan kohteliaasti, ajallaan.

Ehei ,on hyvää osata elää hetkessä kiinni,vanhat kaunat työstettynä ja anteeksi annettuina ja antaen tulevaisuuden tulla ajallaan.Joku on joskus sanonut kissasta tai koirasta, että ne eivät vanhoja asioita haikaile ,en tiedä paikkansa pitävyyttä,mutta ainakin ne iloitsevat olemassa olevasta hetkestä,tai nukkuvat sen pois.

Vaikka aikaa olisi yllinkyllin ja ripsaus lisäksi,lienee vaikea kohdata elämän tosiasioita,kuten sairaus ja kuolema.Vaikka olisi 10 v jo ollut sairautensa kanssa tutut,niin siitä huolimatta paniikki kohtaa kun lähtö lähenee. Ihminen , jos toinenkin jää kuin rikkinäinen levy toistamaan yhtä kohtaa: " En ole ehtinyt yhtään valmistautua asiaan....en ole ehtinyt,,,," Ei kenenkään tarvitsekaan kulkea koko ajan takaraivossa takoen:...loppu lähestyy,koska se lähestyy ja tulee joka tapauksessa,ajan ,paikan  tai ihonvärin antamatta vaikuttaa loppu tulokseen.

Joskus tilanne voi riistäytyä käsistä ja pohjaton huuto puhkeaa epätoivosta ja tuskasta,mahdollisuudesta olla ymmärtämättä kohtaamaansa menetystä.

Kyllä minä muutakin elämää kohtaan,kuin vain loppu elämän,mutta sattuneista syistä olen joutunut sellaiselle lähtölaiturille,jossa saa hyvästejä heittää ja toistakin tukea kyynärpäästä pysymään seisaallaan,kun hyvästien aika on.Ihmisillä jää niin paljon sanomatta ja osalla kaduttaa jo sanotut asiat.

Siinäpä sarkaa: oppia pyytämään anteeksi loukkauksiaan, oppia keräämään kivet joita on joskus heittänyt, antamaan anteeksi ensin tahdon päätöksellä jos ei muuten onnistu ja siten anteeksianto voi ajan myötä helpottua ja tavallaan muotoutua jokapäiväiseksi.

Kerran tässä eletään ja kerran lähdetään tuntemattomaan,tai kukaties taas lähdetään...mistä sen varmasti tietää,eikä niin tarpeenkaan.

Joskuskin olen huudellut Elämän mittaisen käsikirjan tarpeellisuudesta,silloin olisi helpompaa kohdata asiat,ajallaan tai liian aikaisin.Että ei tarvitsisi olla kahdeksan kymppisenä vielä sillä paikalla josta kuuluu vaikerrus:en ehtinyt valmistautua.

Nyt on Joulua kohden hyvä mennä ajatuksella,menneestä kiitän,joka tapauksessa ja otan vastaan mitä elämä minulle antaa.