Mitä yhteistä voisi olla minulla;joka olen kolmen lapsen äiti,ikäni, sitten kuusitoista täytettyäni , töitä  tehnyt olen, periaatteella:ei kukaan ketään kotoaan mihinkään hae.Hoitajaksi kouluttautuneena,sydämellä työtä tehden,niin olen leipäni ansainnut.Itse valitsin tieni,kukaan ei sille ole pakottanut,itse olen saanut vapaassa maassamme äänestää ja jos jälkikäteen saa todeta,ettei äänestetty pidäkään puheitaan ja lupauksiaan,niin voivoi,se on elämää,se petetyksi tuleminen siellä sun täällä.

Joskus olen kokenut että miesten kanssa on helpompi tulla toimeen kuin naisten,johtunee siitä että olen saanut elää toisena tyttärenä parhaimmillaan yhdeksän veljen perheessä.Ja en itseasiassa jäänyt tappiolle heidän kanssaan oikeastaan missään,olin sitkeä kuin asikoiseni Vinkukissa,se näet juoksutti perheensä koiraa ihan miten vain halusi ja koki olevansa voitolla,vaikka koira oli varmasti 20 kertaa kooltaan suurempi.

Minä siis opin pitämään puoleni,minua ei juoksutettu tai hyppyytetty,kiusattiin kyllä,mutta sehän oli siihen maailmanaikaan normaalia, kodin ulkopuolella ilkeät kiusasivat kiltimpiä,nykyään kiusaajat siitä ajasta olisivat tämän päivän erityistarkkistunnevammaisia.

Minä opin Pyhäkoulussa kummimummultani tietämään sen että Jeesus on lasten paras kaveri.Kaunis Taivas ja ylettömän kauniit suojelusenkelit ja tieto siitä että :Sitä että , ketä Jumala rakastaa,sitä hän myös kurittaa.En kyllä ihan ymmärtänyt mitä se tarkoitti,mutta uskoin sen kurituksen selityksen tekijäksi jonkun isän joka pentujaan vyöllä pieksi kunnolliseen elämään.Ihan hui juttuja ne sen ajan kuritukset.Siis mitä käteen jäi,...tietysti Lapsen usko

Talvisodasta sain kuulla isoisältäni ja ,jonkun sortin "tupailtoja" vietettiin siihen lapsuuteni aikaan maalla,ihmiset kokoontuivat vuorotellen eri koteihin,sen muistan että siellä tarjottiin kahvia ja pullaa ja isännät kertoilivat muistojaan,kuka mistäkin,joku kertoi kuinka Talvisodassa oli kypärät päähän jäätyneet kiinni sotilaille yön aikana ja jalkorätit olivat paksuja,kovia ja harmaita,ne jalkorätit ajoivat villasukan virkaa,ei silloin ollut minunlaisiani sukan kutojia,,ainakaan joka talossa.Pienen tytön rusettitupsun alle jäi niistä tupailloista kuultuna Usko Jumalaan sodankin keskellä,sotilaspappi joka ei ollut n.s.leipäpappi,vaikka en kertakaikkiaan ymmärtänyt misttän niin höykäsen pölähdystä,mutta kai se Jumala sitten suojeli rintamalla sotilaita...Eli Talvisota ja usko Jumalaan.Koeteltiinko uskoa Talvisodassa,tyyliin että uskot,tai sitten itket ja uskot.

Sen verran Raamatun ajan Jobin elämästä olen lukenut,että Jobilta sitä vietiin kaikki;omaisuus,perhe ja terveyskin ja koko homman ideana oli kieltääkö Jobi uskonsa Jumalaan,kun tarpeeksi ahtaalle joutuu elämässä.Ei kieltänyt,Jobilla oli siis ainoa asia mitään käteen jäi: Jobin usko Jumalaan.

Entä tänä päivänä? Nyt on paljon yltäkylläisyyttä ja jopa huikeaa taloudellista menestystä,jotkut uskovat Jumalaan,jotkut isoisän rukkasiin.Yhdellä on yhdenlainen ,vailla vaikeuksia oleva elämä,toisella kasautuu vaikeuksia ja surua  paljonkin ja se on taas hänen elämäänsä,johon ei välttämättä voi vaikuttaa,mitä se tuo tullessaan jos pyrkii tekemään oikeita ratkaisuja.Sittenkin katsoo elävänsä sitä osaa elämästä,joka on nyt sitten minulle ja perhekunnalleni annettu.Ilonpilkahduksiakin löytyy.

Eräs asia on jota on vaikea niellä pureskelematta,on se että kun ihminen asioiden niin hyvin ollessa,itse itsensä jalustalleen asettaneena,siinä sitten ääni väristen kertoo kuinka suurta   t a i v a s k a i p u u ta   kokeekaan.Sitä minun on vaikea ymmrtää,annetaan luulla että hänellä olisi jotain keskeisempää tietoa Taivaassa oleskelusta,kun kaipaa sinne kuin lomalle ikäänkin.Tai no,eihän siinä mitään jos elämä on niin tylsää,niin entäpä jos saakin sitten tylsän tyypin tylsän taivaspaikan.Hm.

On niin eri asia olla nuorena,tai vanhana,vaikean,parantumattoman sairauden kyykyttämänä ja lopulta sille hävinneenä lausua hiljaa: "ottaisi jo Taivaan Isä luoksensa Taivaaseen" ,se on oikeutettua,toivoa helpotusta sellaiseen elämään.

Taidankin jo näin aamuyön hiljaisina tunteina laitella tutumaan ja unessa katsoa omasta Taivaspaikasta pehmoisen pedin,sitten kun sen aika tulee.

Minä,talvisodan sotilaat ja Job,meidän yhteinen uskomme,sitä on koeteltu,on,sittenkin usko  joka kantaa läpi elämän.Sehän se vain olikin yhteistä.