j%C3%A4%C3%A4kukkia.jpgcopy.Kuvaan saatu lupa Ritva siskoltani-Jääkukat ikkunassa 2018

Kun kirjoitamme,kirjoitamme joko itsemme kautta,kuinka näemme ja koemme asioita,tai kirjoitamme kertomusta jollekin toiselle/toisille tapahtuneista asioista tai historioista.Harvemmin kukaan kirjoittaa itsestään kolmantena persoonana mainiten.(Kuten Jari Sillanpää televisio haastattelussa taannoin teki).

Niinpä siis minä kirjoittelen kokemiani asioita.

Joidenkin ihmisten elämä on vaan kertakaikkisen yksinkertaista,ei ole suuria tunteita,jos ei pieniäkään,kaikki ovat juuri sopivasti .

Olen usein keskustellut kuopustyttäreni kanssa tunteiden merkittävyydestä ihmissuhteissa ja ihan tavallisessakin arjessa.Tunne ja järki samassa päässä,se on hyvä se,niin draamat eivät muutu mittasuhteissaan mahdottomiksi.Jos menee aina tunteella eteen päin,voi vastassa olla pohjaton kaivo,upottava suo.Siksikin ne tunteet on hyvä puntaroida järjellä.

Muistan aina erään rouvan työssä ollessani,hänellä nyt vain oli kohtalon antamana olla paikalla,jossa hänen läheisiään kuoli;kuoli lapsi,kuten minulla,sitten hänen puolisonsa juuri teki siinä lähtöä Taivaallisiin sotajoukkoihin,ja oli niitä muitakin,hän vain oli niin tyyni ja sanoi että hänen osansa on olla lähettämässä maan päältä.Jälki käteen olen miettinyt hänen tyyneyttään asioiden suhteen,en minä sellaiseen kyennyt viiteen vuoteen esikoisen kuoleman jälkeen,vaikka kuinka olisi järkeillyt.Kun on ison lapsikatraan keskeltä itse ja isä itä-suomesta niin taatusti on lähtijöitä liian aikaisin täältä maan päältä.Mikä on liian aikaisin...sanoisin jos alle 70 v.n kuolee,se on  liian aikaisin ja jos alle 40,niin se on törkeän liian aikaisin ja vauvana ...se on kohtuuttoman aikaisin.

Ystäviini nähden,vaikka se olisi kuinka osa elämää,se kuolema,niin heihin nähden minä saan olla useammin mustassa puvussa vuodessa,kuin he koko elämässään.Se on minun osani tässä elämässä enenevässä määrin.

Isäni oli 54 v.kun hän sai epäterveiden elämäntapojen vuoksi massiivisen infarktin vasempaan sepelvaltimoon..Hän ei kuunnellut järjen ääntä,vaan söi sen läskisoossin aina ajallaan,niinpä se lähtö tuli kesken askeleen.Sinänsä onnellista,koska hän oli toivonut pääsevänsä lähtemään saappaat  n.s  jalassa,ei tarvinnut jäädä vuodeosastolle kiireiseten hoitajien liukuhihnalle pesuja odottamaan.Äitini eli vielä 20 v.sen jälkeen,hän kun oli sellaista pitkäikäistä sukua.Sairastui ja kuihtui pois.

On suurin osa ihmisiä jotka parantavat ruokailutottumuksiaan,saadakseen pidemmän ja terveemmän iän.On ihmisiä jotka viis veisaavat terveydestä ja elämäntavoistaan ja saavuttavat siitä huolimatta korkean iän.Joku piippunysää imeskelevä lapin mummo, ämmi, saattaa ketkutella savupilvensä keskellä ilman että edes yskittää ja joku toinen kaikenmaailmanjumppaaja ja kuntoilija saa sen agressiivisen ,pienisoluisen keuhkosyövän  (kuten eräs työkaverini),vaikka hän jopa juoksikin 20 km päivittäin,muuten huippu kunto,mutta keukoihin se sairaus tuli ja vei hänet nopeasti tuonen rannoille.

Syöpä,niin rumasti kaikuva sana,kaikukin vastaa jos sille huutaa:syöpä,niin vastaus on syöpäryökäle.Armoton vieras,syöden kaikki eväät ja jättäen luiset raajat ja kaljun päälaen jälkeensä.Se on kuin tuli nuolisi oksaista puuuta,polttaen kaikki oksat ja ravinnon lähteet.Joka toisella tilastojen mukaan on tänä päivänä sairastumisriski syöpäryöläleeseen.Toisia hoidot auttavat,mutta on paljon sellaista että kärsimys lisääntyy ja pitkittyy,kun hoidot eivät auta.

Minä en enää pelkää kuolemaa,niin siinä rajan pinnassa sillä puolen on niin monta läheistä ja rakasta,voi vain toivoa,jos saisimme muodossa tai toisessa tavata vielä kerran ja kertoa rakkautemme ja kaipuumme.Tämä on tämän päivän tarinaa ja taas kerran kohdalle käynyttä.