kuparia.jpg

Sinänsä vaikka kuparin hehku on kaunis,varsinkin auringon säteiden taittuessa sen joko kiillotetusta,pyhäpinnasta,tai himmenneestä ajan patinasta,sen kauneus voi olla myös kuin suljettu lipas jonka avain on heitetty pois,eikä enää pääse katsomaan sisältöä rikkomatta koko rasiaa.

Kerran joku sanoi että lautasantennit täytyy suunnata tiettyyn suuntaan ja parveke asunnossa täytyy olla tiettyyn suuntaan,että he saisivat kotimaansa ohjelmat tv:ssä näkyviin.

Toinen taas mainitsi rukoilevansa housun polvet kiiltäviksi ja taivas ei vastaa,"taivas on kuparia" hän sanoi.

Monet kauniit puheet ja teotkin ,ihmeitä niittävät puheet,kaikki ne punnitaan sairasvuoteen äärellä,kun kipu räjäyttää tajunnan,muuttaen silmät kuin lautasantenneiksi,taivasta kohden suunnattuna,ei se apu sieltä tule,ei,vaikka sielu kuinka riutuneessa ja sairauden lyömässä kehossa pyytäisi jo vapautusta,taivas pysyy kuparina,kiinni,antaen kehon särkyä viimeiseen hengen vetoon,sitten päästä sielunkuin pikkulinnun vapauteen,nousten ja kiertäen korkeuksiin kuin leivonen konsanaan,erona se ettei pudottaudu enää alasa.

Vaikka miten ylväästi tiedetään sanoa taivaassa olevan helmiportteja; päärlyportteja,kristallivirtaa ja pehmeää ruohoa,niin tie sinne tuntuu olevan lasinsiruilla kävelyä,nuoralla tanssia,vihdalla lyöntiä ilman lehtiä,auringon paahdetta ilman varjoa ja suojaa.

Taivasikävä perustuu kauniisiin mielikuviin,mitkä saavat meidän sielumme janoamaan sitä iankaikkisuutta,vaikka kipujen kourissa riittäisi vanha ruuhikin viemään siitä kauheudesta pois.

Ei voi olla helvettiä erikseen,ei kauheampaa,kuin minkä kokee  kivun ilotulituksen räiskiessä pimenevässä tajunnassa.