Tämä kuva on jostain talosta jossain,johon on tehty tehosteeksi tuollainen ison puoleinen loikka jalkainen jänis.

Minulla on lapsuudesta muisto, joilloin nämä isommat veljen koltiaiset käyttivät isomman oikeutta ja valtaa pelottelemalla meitä pienempiä hiljaiseksi.

Yksi pelkäsi Mustaa Mummoa, en tiedä missä Mustan Mummon juuret olivat mutta pelko oli juurtunut pienemmän veljeni mieleen, liike lakkasi siihen paikkaan kun Musta Mummo mainittiin, veljelle alkoi nousta paniikki aivan.En tiedä tämän hetkistä tilannetta, mutta joskus se oli aika traagistakin, kun ei osannut itsekään kertoa ettei ole pelättävää, koska ei ollut tietoa.

Tietämättömyys, tiedon puute , ne aiheuttavat turhia pelkoja. Tämä jänis juttu oli sitten taas nuorimmaisen veljen painajainen: "Petojänis" , hän on vanhempana kertonutkin että hän mielikuvituksessaan näki aivan kuinka sen petojäniksen korvien huiput näkyivät puiden yli läheisessä metsä rinteessä, täynnä jotain , mitä niillä nyt onkaan aikeita...jäniksen vaikeita aikeita lasten mielten järkyttämiseksi.

Minäkin kerran pikkuveljeni kanssa vietin kesällä makuuhuoneen sängyn alla monta tuntia piilossa leijonaa.Iso siskoni piti olla meitä vahtimassa, mutta päättikin lähteä kaverilleen kylään ja sanoi lähtiessääm" Jos ette ole kunnolla tänne tulee leijona...Jekamanteera sentään, kesäpäivä,jonka olisi voinut viettää auringon paisteessa pihalla kului siellä hikisessä piilossa ja verhotkin oli ikkunaan vedettynä ja me aivan kuin kuultiinkin leijonan murinaa.Emme silloin vielä olleet niin valistuneita, että olisimme tienneet ettei savon kivisillä pelloilla leijonat alvariinsa lapsia ole hätistelemässä.

Ja ettei nyt vaan olisi jäänyt jotain pelkäämättä , nin sekin varmasti paikattiin sanomalla: Jos ette ole kunnolla mustalaiset tulee ja vievät teidät, siis vievät minne vievät. Siihenkin muistoon liittyy verhojen välist' kurkistelu kun naapuritalon isäntä oli majoittanut viikoksi aittaansa romaani perheen ja perheen isä sitten vei hevosta uimaan talomme ohi, sitä me kurkittiin ja pelättiin ja toivottiin ettei vaan meitä varasta, ties minne.

Tänä päivänäkin ihmisiä manipuoloidaan uskomaan ihan olemattomia, saadakseen heitä pysymään aisoissa, ei anneta kouluttautua, koska tietohan lisäisi vapautta.

Minä muistan myös erään pelon , se ei liity lapsuteen , vaan muutama vuosi sitten sairastamaani pikkuaivo infarktiin, se oli tosin lievä, mutta kun alkuun ei tiennyt miten käy, päässä heitti ja huippasi ja törmäilin seiniin. Sitten kun jalat alkoivat kantaa.Pelotti jäänkö halvaantuneena makaamaan n.s. kuntoutussairaalaan vaippojen vaihtoja odotelleen, pelkäsin että minun terveet päiväni olisivatkin ohi yhtäkkiä, toipuminen kesti kuitenkn kauan, vaikka alkuun kaikki näytti pimeältä mössöltä.

Mutta se elämän halu, sitten kun alkoi toipua, se oli aivan käsin kosketeltavaa ja käveleminen oli ihanin asia mitä olin koskaan saanut tehdä, elämyksiä kävelystä, näkemisestä, puhumisesta...täysin jokapäiväisiä mutta ne muuttuivat minulle valtaviksi aarteiksi ja jopa ihmettelin miksei ihmiset näe tätä ainutlaatuista hetkessä elämistä , silloin kun kaikki on hyvin.

Avun pyytäminen ja vastaanottaminen taitaa olla vaikeaa aika monellekin, minä joskus oivalsin, etten selviä, koska minulla ei ole oikeanlaisia eväitä, sitten sen myötä pääsin sisälle ratkaisukeskeiseen elämän malliin.Se kantaa, paljon anteeksi itsellekin antaa.

Tämmöistä tällä kertaa täältä petojänisten ja Mustien Mummojen paratiisista.