Olen tuossa katsellut erästä sarjaa jossa käsitellään yhden juutalaisen sodan jälkeistä elämää.Hän oli ollut natsien leirillä ja siitä toipuminen kestää,kertoi hän.Tokihan me sen ymmärrämme sanomattakin.

Mutta se että traumoja on yksiä jos toisiakin, eri syistä.

Minä joskus nuorempana ja kuvitellen olevani viisaampana ajattelin että menneisyys ei merkitse mitään eikä ikävät asiat nimenomaan voi nykyistä nakertaa.

Pakko myöntää, olen väärässä , jokaisella on erilaisia, pieneltäkin tuntuvia juttuja , joka sitten yllättäen putkahtaa arjessa esiin.

Niitä on monia, mutta se mikä minut sai hymyilemään itselleni eilen , oli kun tajusin syyn ,miksi ostan toisen kunnon kameran.

Syy löytyi vuosien takaa, silloin kun oltiin ihan köyhiä ja lapset pieniä ja töitä ei ollut lapissa kuin toiselle tarjolla.

Minä tykkäsin kuitenkin valokuvata kaikenlaista.

Silloin toivoin hartaasti ihmettä , että saisin paremman kameran, pokkariin verrattuna.

Ei, se kamera suorastaan leijaili nenäni edestä lahjoituksena henkilölle jolla olisi ollut varaa ostaa uusikin. Raha menee rahan luo,mummoni sanoi ja kamera näköjään myös rahan luo.Olin tosi pettynyt, peitin sen ja nyt sitten kun olen saanut ajan kanssa käsitellä asian, olen vapaa siitä.

No nyt 2 kameraa saa riittää,koska toista ostaessani ymmärsin syyn , kamera kaulassa on helpompaa. Hmm, turhaa tuhlausta.