nuottiperhoset.jpgPerhoset by Cathkinspa

ihminen haluaa parasta.

Haluamme olla astia jaloa käyttöä varten, kaataa kansanjoukkoja rukoilemalla ja seuraavaan paikkaan menemme jo valmiiksi uljaina, joskus nöyrinäkin., toivottavasti. Haluamme kulkea kauniissa uniformussa, kirkas seppele päämme päällä, täydellisinä. Kaikki haluavat voittajan valoa koskettaa....kuinka kaukana se onkaan todellisuudesta.

Tänään,töistä tullessani, kävelin seinän vierus raittia, katseeni osui seinän vieressä, pensaan juurelle pulpahtaneisiin narsissin varsiin.

Toissa yönä uneeni tulivat taivaista enkelisiskoni, enkeliesikoiseni ja enkeliäitini....

Olen vaivihkaa kuulostellut sisintäni, alkaahan olla kohta vuosi aikaa siitä kun tärkein ja rakkain isosiskoni , ystäväni, elkeliparviin lennähti.Koko ajan on sisin ja sydän ollut hiljaa , mutta kuulolla, olisiko jotain, mikä saisi hiljaisuuden murtumaan, tänään sen teki narsissin valoa kohti kurkottavat varret.

Silloin keväällä , kun sain puhelun jossa minulta kysyttiin: " miten nyt edetään? "tuletko? Olimmehan jo siitä sopineet etukäteen, mutta kuitenkin se päivä koitti liian pian.

Se oli raskas ja rakas palvelus, en ollut parantaja, en hyvä lohduttaja, olin vain läsnä, supattelimme salaisuudet olimme saaneet rakastaa ja meitä on rakastettu, olemme molemmat kantaneet lapsemme ja maailmalle saattaneet, rukouksin siivittäneet, milloin yhdessä milloin erikseen, itkien ja iloiten ja ymmärsimme niin paljon , ymmärsimme toisiamme, toistemme elämää, omia vajavaisuuksiamme ja armoa itseämme ja toisia kohtaan, halusimme kaikille antaa anteeksi, halusimme taivastien sileäksi , sain olla siinä lähtölaiturilla , sain olla valmistamassa lähtöön mahdollisimman keveästi, ilman suurta tuskaa.

Luopumisen aloitamme jo silloin kun jotain aloitamme, mikään ei kestä ikuisesti.

Niinkuin ne narsissitkin siinä kaipaavat myös vettä vartta kasvattaakseen, kauniiseen kukkaan puhjetakseen, eivät ne muistele piha traktorin heittämää hiekansekaista pöllähdystä, ne pyrkiät valoon, kukoistaakseen ja sitten lepoon painuen katoaa takaisin maan poveen, antaen itsestään voiman ja energian siirtyä eteen päin.Muistoihin jättää koko kauneutensa ja hehkunsa ja voimansa kurkoittaa valoon.

Niin myös sisareni ja minä olimme ja olen edelleen sitä mieltä vakaasti, että ajallaan valoon täältä lähdemme.

Heitämme kuka enemmän, kuka vähemmän rahjuisen matkavaatteen puun oksalle, olemme hetken hieman perhosen toukan näköisiä siinä riisuttuna, kunnes toukka kotelosta kuoriutuu perhosen kaltainen, antaen valon kuivatella siivet ja sitten vain taivas on rajana, kun lentoon kauniisti leijailemme.

Siellä ajallaan kohtaamme, nyt matkaa taitamme , kauniit elämän makuiset muistot mukana sydämeen käärittyinä, sieltä niitä muisto kääröjä sitten voi yksi kerrallaan aina avata ja elää uudelleen.

Niin suurella rakkaudella ja kiitollisuudella siskoani muistelen...sinä rohkelikko esikuvani monessa täällä.