siskoselfie.jpgJuhannusruusut

IMG-20160608-WA0002.jpgJuhannusruusut

 

Keskellä juhannuksen, kukkii juhannusruusu valkoinen.

Minun mielestäni juhannus on taianomainen ja siihen liittyy ehdottomasti valkoiset kerrottukukkaiset juhannusruusut.Valkoinen tai  silkkisen kermanvalkoinen,  ihanan tuoksuinen . Siltä kohtaa minunkaan unelmani eivät ole kadonneet.

Ehkä taianomaisuus juhannuksen suhteen liittyy myös siihen aikaan kun minä kävin rippikoulua , me , naapurin samanikäisen tytön kanssa olimme tavallaan leirillä, koska kirkonkyläämme oli niin pitkä matka, ettei sinne voinut kävellä joka päivä ( 15 Km ).

Eikä se meidän kylän halki kulkeva bussikaan tainnut kulkea joka päivä kätevästi siihen aikaan ja pois sieltä, niinpä siis minä sain olla sen ajan kummini luona kirkonkylällä. Kyllä se kirkonkylä tuntui suurelta ja ripille pääsy oli kynnys kysymys ja iso merkittävä paalu elämässä ja juhla joka kodissa. Unohtamatta tietty sitä että me tytöt saimme sen jälkeen alkaa käymään lavatansseissa.

Minun mielestäni koko lavatansseissa käynti oli minulle pettymys , olin kai luullut että siellä tukka hulmuten ja helmat heiluen tanssitaan elävän musiikin tahdissa, näin ainakin naapurin isommat tytöt antoivat luulla ja isosiskokin sai kertomuksillaan tuntumaan sen niin jännittävältä.

Katin kontit sanon minä ; tänä päivänä näkee varmassti enemmämn oikeaa tanssia lavoille kuin silloin, minusta oli tylsää että siellä vain jotkut äijät muuttuivat rohkeammiksi sanaillessaan ,  se n jälkeen kun olivat käyneet nurkantakana, omat rippikoulukaveri pojat taas  olivat edelleen niitä poikia jotka kehuivat alkeellisilla kiljunkeitoillaan.

Itse asiassa, romantiikka oli kaukana, aikä kukaan osannut tanssiakaan. Minä olin todella pettynyt ensimmäisiin juhannustansseihini ja sen jälkeenkin.

Juhannusruusut, niiden taika ei kadonnut, vuosi toisensa jälkeen siskoni aina puhui , ettäjotta, kohta ne kukkivat ja niin paljon nuppuja, ja aina, aina niiden kauneus häikäisi ja tunnelma niiden myötä ei koskaan kadonnut,j uhannustaika.

Kuinka onkaan ikävä isosiskoani ja hänen juhannusruusujaan.