mise%20ja%20liian%20pieni%20kori.jpg

Minä olen hyväuskoinen  ajattelultani, aina olen ollut.

Vaikka joku muuta väittäisi,tiedän tuntevani itseni paremmin kuin muut, hyvä voittakoon pahan ja kaikille täytyy antaa mahdollisuus parantaa tapansa ja maksaa tekonsa. Ja antaa anteeksi, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Minunlaisiani höynäytetään ja vetoamalla juuri hyväntahtoisuuteeni ja vilpittömyyteeni.Uskon vielä näin  mummelinakin rakkauteen, eikä mielestäni kukaan ole idiootti jos hymyilee, kun oikeille asioille hymyilee ja näkee ja kokee ne pienetkin valonpilkahdukset ja kukkaset arkipäivässään.

Kerran eräs japanilaista syntyperää  oleva nuori nainen, vaikka oli asunut koko lapsuutensa likipitäen suomessa, mentyään aikusena käymään synnyinmaassaan tajusi jotain hyvin oleellista suomalaisista . Suurin osa suomalaisista  joita hän tunsi, hän sanoi sen olleen vastakkain asettelussa räikeä vastakohta synnyinmaansa  niille ihmisille joita siellä kohtasi. Hän sanoi ettei siellä hän voinut luottaa kehenkään, koska hymy joka oli liimautunut kasvoille kaikille, ei taannut ollenkaan vilpittömyytä.

Olen tietenkin seurannut muiden mukana näytelmää Rinne/Paatero ja Orpo, ulkopuolisen silmissä Rinne näyttää reilulta naapurin isännältä, Paatero pellonlaitaan joutuneeelta muinaiselta neidolta ja Orpo on jäätävän pienen hymynsä ja haukan katseensa kanssa valmis antamaan viimeisen kuoliniskun valtikan kantajalle kamppailussa jossa valtakunnan avaimet on saatava lähemmäs omaa taskua.

Kukaan heistä vaikka häviäisikin, niin kukaan ei joudu sossun luukulle työttömänä, tai jos joutuisikin , siellä sitten katuisi säätöjään , kun nöyryytettynä vastaan ottaisi omia laatimiaan kurituksia.

Ei, vaan jokainen saa varmasti kivan uuden pestin ja jos mahdollista säkillisen riihikuivaa mukaan, kun vaihtaa jonnekin Brysselin perukoille nauttimaan eläkepäiviään.

Kansa ansaitsee sellaisen sopan syödä, kuin on keittäjätkin sinne valinnut, mutta harvoin sentään näin kovaa takaa ajoa on ollut ilmassa, teki kuka mitä teki, mutta rumasti teki,kyllä se on isokenkäisten ja ja mursun nahkasta valmistettujen hommaa tuo politikointi, ei sinne kannata mennä piipittämään pienenä sekaan.

Toivottavasti oppositio antaa Joulupukkimme olla rauhassa, antaen hänen nauttia suurta luottamusta ja riisipuuroa kauhassa.