Tällainen sanonta on "...aika paljon on mukana astian makua...."  .

Mielestäni astian maku kannanottoihin tai asenteisiin yleensäkin muokkautuu eletystä elämästä, sen valituista asiista ja mieltymyksistä. Jos nyt esim. ottaisin vaikka tämän ennen mainitsettoman ylltävän pienen eläkkeeni, työaläkkeeni jota saan nyt suurina kansanluokkina parjatusti " nauttia". Jos arvostelen sen pienuutta , on siinä varmasti astian makua sitä kautta kuinka valitsin juuri kuormittavan ja huonosti palkatun perushoitajan ammatin. Ja se valinta tulee heijastumaan hamaan hautaan saakka. Terveytensä menettäneenä kädest suuhun eläen.

Väliinputoajana sosiaalietuuksien nauttijiin verrattuna.

Aivan oikein, jopa työttömät ja kouluttautumattomat henkilöt saavat jonkin tietyn summan käyttöösä kuukaudessa kaikenlaiseen henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen, siis omaa rahaa, ilman että sitä vitkuttaa jonkin vanhan velan lyhennykseen tai korkojen maksamiseen.

Ei riitä se että lomani nukuin silloin kun lapset olivat pieniä yksiön lattialla, lomaksi se erottautui sillä että matkaa varsinaiseen kotikaupunkiin oli 1000 km. Siinä sivussa sai todella taitavasti luovia, omat tarpeensa unohtaen , että lapset saivat mahdollisimman hyvät henkiset eväät elmään, se varmaankin mahdollisti heidän inhimillisyytensä muotoutumisen elämään ja muihin ihmisiin. Silloin kun he olivat alle kouluikäisiä oasin ommella heidän vaatteensa, se oli ilo ja harrastus, ottaa pakko haltuun, kirpputori löydökset kankaineen olivat aarreaitta sekin.

Tunsnkin itseni usein sellaiseksi töyssyjen pehmittäkäksi suhteessa ympäröivään maailmaan, minä sain ottaa vastaan arvostelut ja korvapuustit, minua yritettiin syyllistää kaikesta jos asiat arkipäivästä poikkesivat.

Äidin tuli olla vahva ja pehmeä yhtaikaa. Hänellä tuli olla lujat hermot ja vahva selkä. Täytyi osata kilpistää tyhmä ja syyllistävä arvostelu elämän suunnan valinnoista omaan arvoonsa. Siinä kyllä pidinkin pintani, muistan kun kerran joku kiihkomoilisen puoleinen sanan saattaja tuli kotiimme ja alkoi suorastaan läksyttämään lasteni isää siitä, kuinka hän ei osaa olla perheen pää, kihisin kiukusta muistan sen, muistaakseni annoin hänelle hieman sanaista  korvasuolaa, kerroin että perheeni ei kuulu tippaakaan hänen neuvojensa ja päätäntävaltansa alle, ei opillisesti, ei taloudellisesti eilä yleismaailmallisesti. Olin onnellinen etten ollut hänen saappaansa alla vaimona nyrkin ja hellan välissä.

Mutta koska elämä on antanut kuitenkin aika tasapuolisesti , lähtökohdat huomioon ottaen niin iloa kuin surua, niin terveyttä kuin sairautta, mitä muuta minäkään osaisin toivoa lopuksi, että kaikki olosuhteet huomioonottaen saisi eläkkeen venymään vaikka ylim, lääkärikäynteihin poliklinikalla tai yllättävään hammasremonttiin. Toivoisin, sitä  eläkkeeseeni 500 e lisää per/kk, tai asumistuen yltämistä tälle tasolle, silloinhan sitä kierrättäisi tätä sosiaalista rulettia muiden köyhien kanssa.

Ettei aina tarvitsisi ensin menettää jotain suurta, saadakseen tilalle jotain pientä.

Paitsi pienisieluisuudelta minua edelleen Luoja varjelkoon ja lasten terveydet varjelkoon ja kissakin saisi pysyä kunnossa, koska eläinläkärikulut ovat kamalan isoja muuten.

Suloinen lapsenlapseni tuo niin paljon iloa elämääni, ettei se ole edes rahalla mitattavissa.Näin"tarkan markan" aikana toivoisi joidenkin keijujen heiauttavan taikasauvaansa yllättävän voiton tai perinnön muodossa sim. sellaisen kohtuullisen, tai sitten kohtuuttomankin, ihan miten vaan.

Siihen asti virkkaan ja ja kierrätän :) Säästämisen pitäisikin olla helppoa tai edes toimeentulemisen, kun en  juo  , en polta, mutta ei ne suuret tulot vaan ne minimaaliset menot , ne sitä arjen tasapainoa kiikun kaakun yllä pitävät.

Ei osakkeet eikä osingon sielun rauhaa luo.