Nyt näyttää  kaivautuvan koloistaan kaiken maailman yrittäjät, jokainen vähänkin kynnelle kykenevä haluaa hyötyä siivun verran maailman sekavasta pandemia tilanteesta.

THL on taatusti hyvällä asialla ja heidän asiantuntijuutensa on eri tasoa kuin joidenkin ihme yrittäjien, näissä turva essu,maski-väline asioissa. 

Jos  aamulla lukemani uutinen on pääsiäiskana, pyydän anteeksi, muuten en voi kuin ihmetellä, miksei valtion rahat ole monen syynin takana, ennekuin niitä siirrellään belgialaisille tileille. Ei tilanne voi olla sellainen ettei miljoona kaupassa tiedä mistä maksaa, vai onko se vaan yleensä niin että tyhmä maksaa mitä pyydetään, viisas on ihan hiljaa. Minä voin sanoa kokemuksesta että huijattiin minuakin , kun kissan lelun ebayn kautta tilasin Kiinasta, maksoin etukäteen , mutta onneksi oli kyse vain kympistä, ei kymmenestä miljoonasta.Toisella kertaakin menin halpaan, mutten saa enää mitään, raha vain meni. Kolmatta kertaa harkitsenkin jo tarkasti, ennekuin rahoja siirtelen, mutta puolusteuksena on se että olen maalias juuret omaava mummeli, jota voi vähäsen höynäyttää, eikä maailma siihen kaadu.

Voisinhan minäkin ostaa kertakäyttölakanoita ja alkaa niistä väsäämään hengityssuojaimia, se melkein jopa näyttäisi aidolta, mutta mitään testejä tuskin läpäisisi. En tee kuitenkaan niin, säälin valtiomme kassaa, kun se reppana ei osaa suojautua  näiltä ketju rahastajilta. Ja olen muutenkin rehellinen.

Kuka mahtoi olla se linkki joka tunsi nämä kauppiaat, jotka omaavat epämäärisen tuntuvaa historiaa kaikenmaailman bisneksineen.

Kuka tunsi kenet, nyt on kaivettava nämä kauppjen tausta tekijät esille.

Silloin kun meille tuli turvapaikan hakijoita yhtäkkiä ovista ja ikkunoista, silloinkin ilmaantui rahastajia jotka pistivät pystyyn vastaanotto keskuksia ja valtio taisi maksaa mukisematta sen hinnan minkö he pyysivät.

Miksei niitä kaikkia tehdä läpinäkyvästi ? Kysynpä vaan.Valtion rahoista kun on kyse.

Siellä sitä suhmuroidaan, vaikkei ole edes vanhan liiton tyypeistä kyse.

Minä kuuntelen ja kunnioitan suuresti pääministerimme tiedonantoja , jopa ymmärrän ne. Mutta sitten kun kentän täytyi alkaa noudattamaan ohjeita,  se ei kertakaikkiaan yhtäkkiä onnistu, on kuin hebreaa nämä suositukset ja kukaan ei osaa kääntää niitä ymmärrettävään muotoon.

Esim eräs ystäväni asuu vuokralla palvelutalossa,näitä vastaavia on kymmeniä suomessa, hän saa kaiken palvelun ja hoidon siellä, on iältään yli 70 ja pitäisi kohdata vain vähän eri ihmisiä, eikä lähteä kodistaan minnekään. Ei edes talon ruokalaan syömään.

Hän kuitenkin sanoi että ainakin 5 eri ihmistä viikossa käy hänen luonaan( joskus jopa päivän aikana).Kukaan ei käytä hengityssuojaimia hänen kertomansa mukaan.

Ruoka tuodaan talon puolesta, samoilla varusteilla liikutaan huoneesta toiseen ja ryhmäkoteihin ja ulkopuolinen avustajakin käy 3 krt viikossa, eikä suinkaan käytä mitää suojuksia. Jotenkin vain ajatellaan , ettei se nyt minusta ainkaan tartu,koska ei ole oireita.

Pahimman skenaarion mukaan , tässä tapauksessa tämä ulkopuolinen henkilö voisi tuoda sairauden siihen vuokralaiselle ja sieltä hoitajat sen kuljettaisi muualle taloon, ensimmäisenä lähimpään ryhmäkotiin.

Tämä kaikki ajattelu ja ketjun muodostaminen alkoi siitä kun hän parahti minulle puhelimessa että: täällä ramppaa koko ajan eri ihmisiä.

Ihmiset kaipaavat yksinkertaisia ohjeita  tai selkeitä EI SAA toimia näin lauseita. Sitten voi ehkä ymmärtää, tai sittenkään ei...

Telkkarissakin jos mikäkin asiantuntija selittää mitä tehdään ja miten, mutta homma vaan ei toimi, vaikka kauniin sanakääntein käsketään varjelemaan kaikista heikoimpia, hauraimpia tämän viiruksen tuholta.

Toivottavasti ne suojain kaupat selviää ja mitään tekemättömillä suojaimilla voi heittää vesilintua ja saada samaan rahaan tavaraa josta on maksettu.

Ei kukaan kaipaa suojaimia hihinkään, jos ne eivät suojaa. On naurettavaa syytellä kaupoista muita, .Tarkastuskin tuossa taisi pettää.