Ei kelloni ole isoisän vanha kaappikello , ei suinkaan, minun isoisälläni ei ole ollut sellaista, vaikka ison talon isäntiä olivat ja kommeet oli kartanot ja korkiat oli huoneet.

Kello joka minun aikaani nyt mittaa otta merkkivälejä lukien mukaansa ripauksen jos toisenkin mausteena eri asioita eletystä elämästä.  Jostain syystä olen nähnyt unta kahtena yönä velejstäni  joka trragisesti kuoli n. 40 v. Hänellä oli mahdollisuudet kaikkeen ja sittenkin yksi heikko kohta elämässä, joka nakersi hänen hyvinvointiaan ja itsetuntoaan. Hän oli liian kiltti, antoi itseään pompotella. Jos lienee haluaa jotain nyt viestittää sieltä toiselta puolelta, katsotaan koska viesti aukeaa. 

Kevätän tähän aikaan liittyy  muistoissa tietty Enkeliesikoiseni viimeisiin viikkoihin, sen kunniaksi ja muistoksi olenkin musiikki linkkeihini lisännyt Mariko Seron tekemän Vimeo videon, joka pohjautuu kahteen tyttäreeni, tosi koskettava, aina itkasen kun katson sen, se on semmosta puhdistavaa itkua, niin rakas , niin eläväinen on muistoni Enkeliesikoisestani, niin viehkeä käynniltään ja kronikkaa kirjoitti täysin sujuvasti, taiteellinen ja naisellinen ja täys oma persoonansa.

Kevääseen liittyy nyttemmin myös rakkaan isosiskoni poismeno. Todellakin, ei hänkään ollut mikään normi tallaaja, hän oli ihanan tunteellinen ja ymmärtäväinen rakasti elämää ja elämistä. Siinä me viime metreillä vain katselimme hiljaa toisiamme, kun olin saattelemassa häntä kirkkauteen, enhän minä todellisuudessa osannut , enkä voinut auttaa  muuta kuin läsnäolemalla, se oli hänen viimeinen toiveensa minulle: Hoidot loppui, miten ME nyt jatkettan tästä, tuletkos tänne.

Sillä kertaa matkalaukun pakkaaminen oli raskainta, mitä olen kokemut sillä saralla. Nythän on niin että, tällä vuosikymmenellä jossa minäkin nyt elän, alkaa kuulua kuoleman viestejä aina vain enemmän, samaa ikäpolvea siirtyy jo vinhaa vauhtia rajan toiselle puolen. Tätä se elämä on, tullaan ja lähdetään....

Vappua ainakaan ei lähdetä viettämään mihinkään, ollaan kotosalla niinkun  ennenkin.