beach_sausage.jpg

Jos Juhannuksella olisi tunteet, niin uskoisin että Juhannus olisi jo ihan paniiKISSA kaikkien niiden suurten odotusten vuoksi joita siihen kohdistuu, vuosi toisensa jälkeen.Ainoa mikä takuu varmasti toteutuu on makkaranpaisto rannalla.

Aloitan vaikka sieltä kun olin 14 v.Rippikoulu ja tanssilupa taskussa, tai kainalossa.

Silloin meille merkitsi rippikoulun suoritus astumista tanssilavojen salattuun ja mystiseen maailmaan kerran viikossa, kesällä.

Tottakai me saatiin myös ensimmäiset ehtoolliset kirkossa, ainakin siihen maailman aikaan kirkkoherra oli kirkkoherra eikä henkilö ja ehtoollista sai kirkossa nauttia vain rippikoulun käyneet. Ehtoollinenhan oli arki-ihmisen elämässä siitä tärkeä, " sielun taakka putosi alttarille polvistuen ja ehtoollista nauttien" , kuten mummoni asian ilmaisi.

Mutta asiaan siis, jos muistan enää mikä alkuperäinen ydin olikaan...hmmm.

Ah, nyt muistan, odotukset ja juhannukset ja aitat ja aitan oven säpit.

Silloin kun taloissa oli piikoja ja renkiä ja he kokkomäeltä palattuaan , siis juhannusaaton tansseista olivat kuulemma pyrkineet piikojen aittaan, Eli renki odotti piian juhannuksen kunniaksi avaavan aittansa säpin, jotta pääsee riiaamaan.

" Hulta, sä oot sitten tosi kulta,suukkosen tahdon sulta ja ehkä muutakin....",

niin leperteli renki aitan ovella juhannusyönä. Oliko siinä täyttymässä juhannustaika ja sydänten kohtaamisen aika, vai liekkö vaan ollut vonkaus hommissa, renki, kenties.

Silloin kun minä pääsin ripilta ja isä sanoi , nyt saa tytöt mennä tanssimaan ja mentiinhän me, siihen lavalle, josta on pelkkä muisto vain enää olemassa, liian paljon tulenpalavia hetkiä ja niin kerran koko lava höskä oli palanut maan tasalle.

Minulle se ainakin oli pettymys. Ei kukaan hakenut rippi-iivanaa tanssiin.Näytinkin varmaan ihan pikkutytöltä siinä valkoisessa pitsipuserossa, joka oli napitettu ihan ylös asti. Ja mustassa pikku hameessa, jonka helma ei suinkaan yltönyt ihan alas asti. Sen jälkeen minä en ole odotellut juhannukselta kummempia kuin kerran vaan. Seuraavan kesän juhannuksena menimme suurehkoon lähikaungin esikaupunki alueelle ja isolle tanssilavalle.

Vaikka minulla oli silloin jo rippipaidan tilalla rokahtava paita, ei se aatto jäänyt mitenkään elämäni tähtu hetkinä mieleen. Tylsyys jäi kyllä mieleen.

Eli juhannuskokossa ei ole taikaa, vanhoja romuja polttivat maallakin siinä. Juhannustansseissa ei ole taikka, ellei pukeudu provosoivasti ja saa miehiä turhia luulemaan, aitan säpin aukeamisesta.

Tai sitten minä olen umpi kyynistynyt ja kentoes sikamasentunut, kun en näe sitä romanttisuutta enää juhannusaatossa.

Tai sitten se kaikki on oman pään sisässä vain,kuten muutkin haaveet ja luulot.

Ollaan onnellisia kun emme ole hukkuneet, tapelleet, kännänneet ja sammuneet :)