10505536_10152524523434178_2878236052850Omat kuvatut Kissankellot luonnossa.

Hyvä se on että vaikka ei varaosia voida kovin paljoa  ihmiseen laittaa, niin jotain voi pikkasen kursia kokoon, enkä tarkoiota kauneusleikkauksia. Oli sellainen tuossa....kursimis operaatio.

No, mielessäni on pyörinyt ihmisen lujuus, henkiseltä kantilta katsottuna.

Kissankellot kuvassani johdattaa ajatukseni lapsuuden maisemaan ja kuinka ison perheeni pojatkin oppivat ymmärtämään herkän kauneuden, sitä nähdessään.

Missä on rajan murtumiselle henkisesti. 

Miksi ei tuomita henkisestä väkivallasta, tuomiona pitäisi olla 1 vuosi kopissa, jossa vain oma puhe kaikuu ja se henkinen väkivalta ja nalkutus, heti aamusta ja ihan iltaan. Jokohan silloin tällainen nalkuttava ukko tai akka, edes hiukkasen ymmärtäisi minkalaisen helvetin hän voi ympärilleen luoda.

Kuinka vaikea siihen on kuitenkaan ulkopuolelta puuttua, jos jo lannistettu on niin pohjalla, itsetunto niin poljettuna, ettei hän näe enää mitään keinoa paeta siitä.

Kuulin tässä eräämkin sanoneen, " jos minä sinut jätän, sinä asut sen jälkeen roskiksessa",se maalittaminen nimittäin sai asumaan kyseisen henkilön taivaan tanhuville, siinä se, mihin loppui yrrittäminen, kun ei enää nähnyt peilistä huoliteltua ulkomuotoa, vaikka sellainen oli todellakin,rehellisiä silmiä ja auringossa ja tuulessa heilahtavaa vehnäpellon väristä hiusta.

Ihminen, siis ihminen voi luoda sellaisen vankilan toiselle ihmiselle, antaen rumat ja rosoiset itsensä muovaamat silmäklasit, joiden läpi katsottuna väittää maailman näyttävän sellaiselta, rikkinäiseltä.

Tämä aika vuodesta on se joka nosti nämä ajatukset mieleeni, tulee vuosipäivä, kun joku ei enää jaksanut. Alussa tunsin suurta syyllisyyttä siitä, että en ollut jättänyt yöksi puhelintani auki vaan suljin sen. Kerrankin, en tiedä mitä olisin voinut tehdä.En ehkä mitään.

Ihmisen olisi parempi olla hiljaa, kuin kylvää vihan siementä ja polkea toisten elämän oikeus jalkoihinsa.Missä on oikeus ja kohtuus?

Mutta, meillä kaikilla on Kissankelloja muistoissa, mansikoita heinään pujoteltuna,  ja lapsuuden ahot olivat metsämansikoita pullollaan. Se oli ihanaa aikaa ja kyllä vieläkin on ihanaa , normaalia ihanaa ja välillä nokka porossa pikkasen.

Katsotaan hiljaa ympärillemme ja jos joku on jäämässä tien poskeen, jos voisimme hiljaisen rauhallisesti avittaa hänet vielä elämän tielle. Ei väsyminen kaikkeen ole häpeä, häpeä on jos kukaan ei auta apua saamaan, vaikka näkee kuinka asian laita on.