10491077_10152523303424178_1748971633848Tämä silta on puuta, jos se olisi muovia, ei se olisi yhtä kaunis kuin puisena. Luonnon materiaalit ovat aina kaniimmat kuin synteettiset.

Joskus joku laulu jää korvaan roikkumaan ja herättää ajatuksia, kuten nyt tämä Lauri Tähkän "Sinä olet minun".

Olen sitä pyöritellyt mielessäni ja näen hyvin ahdistuneen ja katkerankin henkilön puivan Luojalleen nyrkkiä, ikäänkuin joku olisi ollut jonkun ihmisen tässä maailmassa.Tai mikään olisi kenenkään tässä maailmassa ikinä ollutkaan, niin lainaa kaikki on vain..

Kaikki voi hetkessä pyyhkiytyä pois.

Onni , jossa luulet eläväsi , onkin vain kangastus.

Kaikki laulut siitä ovat, toivetta , että asiat olisivat niinkuin laulussa sanotaan.

Ainoa laulu joka taitaa pitää sanoitukseltaan paikkansa, on tämä " Oi jos mä mato, matkamies maan", siinä ei ihminen itsestään liikkoja luule.

Niin paljon on itsekkyyttä ja suoranaista itseensä hurmaantumista.

Se on tämän päivän trendi.

Mitä komeammat raamit , sitä mitättömämpi on taideteos sen sisällä.

Joskus katsoin tv:stä sellaista sarjaa, jossa ameriikan ihmeblondeja koetettiin luonnollistaa, kun heillä oli kymmenet ripset päällekkäin liimattuna, irto hius suortuvien ja kohottimien ja tekorusketusten kera.

Kuinka herttaisen kaunis ihminen luonnollisena sieltä alta kuoriutukaan.Kaiken sen roinan alle piiloon jääneenä.

Meret täyttyvät mikromuovista,kalat täyttyvät muovista naiset täyttyvät täyteaineista, yhtälailla, muovi pilaa lopulta kaiken.

 

Laulun sanoiksi sopisi tänä päivänä " En edes minä ole minun, en tunnista itseäni...."