Nyt kyllä totean  erittäin harmilliseksi sen että en voi kieltäytyä matkustamasta samassa bussissa maskittoman kanssa, muuten kuin itse kävelemällä.

Maskiton saa terrorisoida bussillista ihmisiä, sairastuttamalla heidät mahdollisesti, kuten Savonlinnaan menneellä bussillä kävi, kaikki saivat tartunnan tästä maskittomasta matkustajasta.

Enemmistöllä pitäisi olla oikeus vaatia kaikille matkustajille maski tai sitten maskittomien bussivuorot erikseen.Siinä on enää turha vinkua eriarvoiseen asemaan asettamisesta.

Kaikki bussifirmat Finnairin linjoille, maskipakko, näin ne tekevät oman osansa taudin leviämisen hillitsemiseksi. Tai sitten kävelemään maskittomat eivät nouse bussiin. Yleensäkin se yskijä on se maskiton "Tulee jos on tullakseen" tyyppi.

Ajatuskuvio on kyllä väärinpäin, menee jos on mennäkseen.

Savonllinnan matkan aikana todellakin meni ja kaikkiin muihin matkustajiin.Tietysti olisi ihan ansionsa mukaista saada levittäjän, maskittoman alulle panijan nimi ja kuva julkisuuteen, tietäisivät ihmiset häntä kiertää kaukaa, koska jos hän on maski asiassa noin  piittaamaton, todennäköisesti kaikki uukin mättää hänen kohdallaan..Piste.