Helmi, meidän ainokainen kissa.

Kyllä oli hulinaa, mutta yllätys hulinoita ei ehdi jännittää, täytyy vain selviytyä.

Jospa tämä olikin viimeinen draaman täyttämä tapahtuma elämässäni, tarkoittaen sitä että, mitä tapahtuukaan tulevaisuudessa, se tapahtuu seesteisten energioiden kera.

Kyllä sitä joutui veivaamaan tuota kissa juttuakin.

Onneksi ihana Marita naapuri talosta oli tullut tulokseen, että uusi kissa saa astua heidän talouteen. Herra Karvinen sai siis uuden kodin, koska se j

käveli suoraan heidän kissa kassiinsa, kun sen lattialle laittoivat.

Ajattelin että tyttöjen kanssa pärjää, ovat semmosia suppusianuppusia. 

Olinhan toki kiinnittänyt jo huomiota pentusen vahvanoloiseen luonteeseen. Isäkissa antoi kaikessa sille periksi ja emoHelmi alkoi vetäytyä kuoreensa ja piiloihin, koska pentu alkoi vaatia johtajan paikkaa, kun Karvinen lähti.Halusi vielä emän maitoa ja kun emä ei suostunut , alkoi selvästi kiusaamaan, yritti väkisin massun tuntumaan ja Helmi potkaisi otsaan.

On se vaikeaa kun korvan tausttat tuoksuvat vielä äidin maidolta ja pitäisi alkaa aikuiseksi kuitenkin.Aina kiilasi emän sivuun, juoksi kohti ja kaatoi, ei hetken rauhaa sanuut emonen. Ja jos minä Helmiä silitin, pentu änkesi siihen silitettäväksi.

 Onneksi Marita ilmoitti että Karvinen kaipaa leikkikaveria. Asiaa mietittyäni tulin tulokseen että pentu olisi siihen hyvä, ja niin pentunen lähti. Sai nimekseen Viiri ja Karvisesta tuli Hapsi. Hapsi on sen verran iso, ettei pentu sitä voi juosta kumoon.

Helmi puhkesi kukkaan jäätyään yksin. Heti ensimmäisestä aamusta se ikäämkuin kysyi; olenko talon ainoa kissa. Sitten se kehrää ja häärää koko ajan , tulee liki ja ja tutkii paikkoja, kommentoi kulkiessaan ja kehrää tyytyväisenä. Leikkauksessakin se kävi. Kissatehtaan Helmille luettiin eläkepaperit.

Näin rauha palasi kissa kalliolle.