joulukuussa 12 051.JPG

No siinähän on takana,ensinnäkin yli pursuileva  n.s. pöytälaatikko,toisekseen inspiraatio joka ei osoita laantumisen merkkejä ja aikaakin lienee tarpeeksi.Tarkoitukseni on siis laittaa tänne jo kirjoitetut,liittäen niihin kuvan,jonka olen itse jotenkin ottanut tai omista muokannut tai maalannut,tai piirtänyt ja jos oma ei ole,nin merkintä löytyy siitä kenen on ja on lupa saatu :)

Osa kirjoituksista on kummunnut ja osittain vieläkin kumpuaa suruprosessin myötä,lapsen menettäminen on ,sanoisinko,aika kova juttu,joka tapauksessa se tuli aivan puun takaa,se oli meidän perheemme osa yllätyksestä,joita sattuu elämässä,sen myötä tulee palasteltua sitä sivuaviakin asioita.En toki elä surusta,jokainen sitä omalla laillaan käy läpi,mutta  en ole myöskään halunnut sitä "hillota" sisimpääni,uskaltamatta kohdata sitä.Elän päiväni,niinkuin on voimani.

Vaikka lapset ovat lainaa vain sanotaan,mutta kyllä yleensä odotetaan vanhempien saavan poistua ennen heitä.

Äitini sanoikin aikoinaan ,(isosiskoni oli kuollut 1-vuotiaana) sitten kun minullakin lapsia jo oli,ei ole suurempaa murhetta kuin oman lapsen kuolema,kuinka eri lailla nyt ymmärränkään myös häntä ja tiettyjä suhtautumistapoja elämään.

Toisaalta esikoiseni oli kronikoissa aika hai,mielikuvitus oli mahtava,keneltä lie perinytkään sen.